Jeff Minter - värejä, vauhtia ja vaarallisia eläimiä

Jos poimi peliohjaimen käteensä 80-luvulla ja taloudessa oli VIC-20, Spectrum tai C64, oli varsin mahdollista että viihteeksi valikoitui ainakin jokin Llamasoftina tunnetuksi tulleen pelitalon tuotoksista. Erityisesti Commodoren VIC-20-kotitietokoneen kanssa kasvaneet muistavat osan peleistä sisältäneen merkillisiä eläinhahmoja sotkettuna raivokkaaseen tulittamiseen. Vyötärönkorkuinen mieli ei tämän järkevyyttä osannut kyseenalaistaa, vaikka oli keskellä sitä origoa, jossa kulttipelit ja psykedelia lyövät sopuisasti kättä ja lähtevät kääntelemään spiraaligalakseja lettupannulla Hasselhoff-hittien soidessa taustalla.

Kamelieläimen mukaan nimetyn yrityksen taustalla oli yksi legendaarisimpia ja samalla ehkä vähiten tunnettuja nimiä pelisuunnittelussa, -62 syntynyt britti Jeff Minter, joka hurahti ohjelmointiin juuri samaan aikaan kun kotitietokonemarkkina otti haparoivia ensiaskeleitaan. Ura lähti liikkeelle aluksi varsin vaatimattomilla käännöksillä kuuluisista arcadepeleistä varsin vaatimattomille Sinclair ZX-kotitietokoneille. Ottaen huomioon että ensimmäiset elektroniset kolikkopelit saapuivat savuisten essonbaarien nurkkiin vain vähän aikaisemmin, oli varsin kunnioitettava saavutus jos peliohjelmoija pystyi elättämään itsensä 80-luvun alkuvuosina harrastuksellaan - asui sitten vielä vanhempiensa nurkissa tai ei. Minterin kynästä lähti silloisten mittapuiden mukaan muutama kaupallinen menestys, joista ensimmäiseksi voitaneen laskea muutamalle alustalle julkaistu Gridrunner, varsin omaperäinen näkemys Atarin Centipedestä. Peli kävi kaupaksi niin vanhalla mantereella kuin jenkeissäkin, jossa samaan aikaan Commodore alkoi jo myydä seuraavaa kotitietokonettaan, suomessa ensimmäiseksi todelliseksi myyntimenestykseksi noussutta 64-laitettaan.  Herra sai muuten myös erään ensimmäisistä pelialan miniskandaaleista aikaiseksi nimeämällä nuorenmiehen kaukokatseisuudella Falklandin sodan kunniaksi erään pikaisesti kyhätyn citybomber-kloonin ”Bomb Buenos Airesiksi”. Muistettakoon että vasta kolme vuotta myöhemmin Suomen Kansan Demokraattisen Liiton edustaja Laine tiedusteli kirjallisella kysymyksellä, oliko Raid Over Moscowin myynti soveliasta YYA-ajan Suomessa.

Palataan kuitenkin vielä hetkiseksi ZX- ja VIC-aikoihin eli kotitietokonepelien alkuhämäriin. Minterin omien muisteluiden mukaan termillä pelimarkkina tarkoitettiin usein takasivun ilmoituksia silloisten tietokonelehtien sivuilla, joissa käytännössä tekstilistauksena ilmoitettiin, minkälaista peliviihdettä halukkaille olisi tarjolla. Käytännössä kaupankäynti toimi siten että paluupostissa tuli itsensä peliohjelmoijan kotioloissa askartelema kasetti. Vaihtoehtoisesti saattoi käydä paiskaamassa setelin ohjelmoijan kouraan lähimmillä tietokonemessuilla, joita järjestettiin tällöin harrastajille ahkerasti ja joissa Minterkin seisoi usein isänsä tai äitinsä kanssa myymässä kotipolttoisia tuotoksiaan pelaajille. Eikä uusiin ohjelmointimenetelmiin tai prosessoreihin tutustuminen sekään ollut aivan sama asia kuin reipas 30 vuotta myöhemmin - tietokoneet kouluissa olivat varsin harvinaisia ja lähdemateriaalia oli tarjolla harvoin. Näytöltään 22 merkkiä leveän ja käynnistyksen jälkeen 3,5 kilotavua muistia vapaaksi jättävän VICin ohjelmointi pelikäyttöön vaikutti olevan kutsumus, jota moni ei yksin lähtenyt toteuttamaan. 

Onneksi yksittäiset henkilöt kuten Minter olivat vakuuttuneita siitä kotitietokoneita voi käyttää myös pelaamiseen ja myös osoittivat sen mahdolliseksi tekemällä onnistuneita versiointeja peleistä joita oli totuttu näkemään ainoastaan pelihalleissa. Kehitys oli näihin aikoihin hurjaa ja jo 80-luvun puolenvälin paikkeilla tehtiin pelejä, joihin verrattuna pari vuotta aikaisemmin mahdottomilta tuntuneet temput olivat alkeellisia, eikä pelialalle haluavan tarvinnut enää välttämättä seistä itse messuilla myymässä tuotoksiaan. Pelitaloja alkoi ilmestyä kartalle, mutta harva niistä tavoitti aivan samanlaista omalaatuisuuden tasoa kuin tämän brittiherran tuotokset. Heille jotka haluavat sukeltaa hetkeksi takaisin peliviihteen alkuvuosiin, loistavan aikalaiskuvan tarjoaa Minterin oma historiikki A History of Llamasoft, joka on tarjolla ilmaiseksi verkossa. Muisteloista löytyy myös vastaus siihen mistä kamelieläimet löysivät tiensä miehen alitajuntaan. Siihen sisältyvät Anaïs Ninin eroottiset tarinat ja vikunja-niminen eläinlaji. 

Llamasoft vaikutti markkinoilla 90-luvun puoliväliin asti, jolloin Amiga ja Atari ST jäivät lopullisesti yleistyvien PC-koneiden jalkoihin. 2000-luvulla ilmestyi muutamia kaupallisesti harmillisen huonosti menestyneitä pelejä, kuten Xboxin live-alustalle julkaistu Space Giraffe, joka on.. no, aitoa Llamasoftia. Kun Minterin tuotokset eivät myyneet odotetunlaisesti, hän profiloitui lähinnä avautumalla eri julkaisuissa siitä miten typeriä nykypelaajat voivatkaan olla, kun eivät tajua. Huomattuaan että julkikaunaisesta itseterapoinnista ja asiakaskunnan syyllistämisestä ei välttämättä seuraa kaikkein paras maine, mies on ymmärrettävästi vetäytynyt blogissaan pelikehityksellisistä teemoista ja keskittynyt kevyempiin, joskin hervottomia naurukohtauksia  aiheuttaviin aiheisiin.

Tämän jälkeen Minter on tehnyt pelejä myyntiin lähinnä satunnaisesti, aktivoituen jälleen iOS-mobiilipelien tekijänä The Minotaur Project-otsakkeen alla ja lupautuen tekemään vielä yhden Tempest-versioinnin PS Vitalle. Haastatteluissa hän on ylistänyt mobiilipelien kehittämistä sinä oikeana indiekehittämisenä - sellaisena, jossa peli siirtyy konseptista myyntiin muutaman viikon sisällä. Ilman turhaa miettimistä siitä, sattuuko pelissä olemaan mitään järkeä.

Mies Llamasoftin takana ei ole ollut ehkä merkittävin tekijä siinä miten peliteollisuudesta tuli nykyisenkaltainen miljardibisnes, mutta hän on ollut yksi merkillisimmistä. Onneksi näihin pelihistorian alkuhämärien helmiin voi palata nykyisin varsin helposti emulaattoreiden voimin.  

Kommentoi










  • Uutiset
  • Urheilu