Poptähti Bonnie Tylerin Seinäjoen keikka siirtyy jälleen

SEINÄJOKI

Poptähti Bonnie Tylerin Suomen kiertue siirtyy jälleen.

Tylerin piti esiintyä tässä kuussa usealla paikkakunnalla Suomessa Seinäjoki mukaan lukien. Koronaviruspandemian takia kiertue siirretään vuoteen 2022.

Konsertteja on siirretty jo kertaalleen aiemmin. Walesilaistähden piti esiintyä Suomessa alun perin vuoden 2020 lopulla.

Tylerin Seinäjoen keikan uusi päivämäärä on 24.8.2022. Konsertti järjestetään Rytmikorjaamolla. Ostetut liput käyvät sellaisenaan myös ensi vuonna.

Walesissa vuonna 1951 syntyneen Tylerin, alkuperäiseltä nimeltään Gaynor Hopkins, tavaramerkki on käheä ääni, joka jäi hänelle äänihuulten kyhmyjen leikkauksen seurauksena.

Tyler tunnetaan erityisesti menestyskappaleistaan Holding out for a Hero , Total Eclipse of the Heart ja It’s a Heartache .

Laulajan ensimmäinen iso hitti oli vuonna 1976 julkaistu Lost in France . Esikoisalbuminsa The World Starts Tonight solisti julkaisi vuonna 1977. Tyler toimi Iso-Britannian edustajana Euroviisuissa vuonna 2013 kappaleella Believe in Me .

Useasti Suomessa vierailleen tähden tuorein Between the Earth -albumi julkaistiin keväällä 2019. Levyllä on mukana lukuisia vierailijoita, kuten laulajat Rod Stewart ja Cliff Richard.

Walesilaislaulajan levyjä on myyty yhteensä yli 100 miljoonaa kappaletta.

Kommentoi










  • Uutiset
  • Urheilu