SEINÄJOKI
Etelä-Pohjanmaan Opisto toteuttaa ensi keväänä musiikkinäytelmän Seinäjoen kaupunginteatteriin.
Toukokuussa 2021 ensi-iltansa saava Pohjalaisia tänään on Seinäjoen kaupunginteatterin ja Etelä-Pohjanmaan Opiston kolmivuotisen yhteistyön ensimmäinen tuotanto.
Seinäjoen kaupunginteatteri pitää kolmevuotista yhteistyöhanketta merkittävänä.
– Mukana on paljon nuoria, jotka saavat kokemusta työskentelystä ammattilaisten kanssa. On myös tärkeää tuoda näyttämölle paikallisia aiheita. On kiinnostavaa saada vastausta siihen, millainen pohjalainen identiteetti nuorilla tässä ajassa on, Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius sanoo.
Musiikin ohjaajana toimii pitkän linjan muusikko Sami Silén. Tuotannon ohjauksesta ja koreografiasta vastaavat teatterin opettaja Venla Korja ja esittävän taiteen opettaja Johanna Stenroos Etelä-Pohjanmaan Opistolta.
Opiskelijatuotantoon haetaan nyt muusikoita ja tanssijoita. Näyttelijärooleista vastaavat opiston teatterilinjalaiset.
– Musiikkinäytelmään voivat hakea musiikkia tai tanssia aktiivisesti harrastaneet nuoret, jotka haaveilevat esiintymisestä, esiintymiskokemuksen kartuttamisesta tai taide- ja kulttuurialojen jatko-opinnoista, kertoo produktion ohjauksesta vastaava Venla Korja Etelä-Pohjanmaan Opistolta.
– Opiskelijat pääsevät musiikkinäytelmän kautta tutustumaan ammattimaiseen esitystyöskentelyyn. Esiintymisen ohella tutuksi tulevat oman suuntautumisen mukaan myös studiotyöskentely, instrumenttiopetus, laulu ja bändisoitto, elektronisen musiikin tuotanto, eri tanssilajit ja koreografiatyöskentely.
Musiikkinäytelmään mukaan tulevat opiskelevat kevätlukukauden Etelä-Pohjanmaan Opiston esittävän taiteen opintolinjalla.
Opiskelijahaku pohjalaishenkiseen musiikkinäytelmään on käynnissä 1.1.2021 saakka Etelä-Pohjanmaan Opiston nettisivuilla. Opinnot ja näytelmän teko alkavat tammikuun alussa.

