Corto Maltesen ensiesiintyminen

Alenevan kirjamyynnin ja yleisesti synkän taloustilanteen aikana on hyvä olla tahoja, joihin voi luottaa. Siis sellaisia kuin Jalava Kustannus, jonka ansiosta suomeksi on saatavilla muun muassa H. P. Lovecraftin keskeinen tuotanto, tarkastaja Ankardon tutkimukset ja tietenkin kaikki Hugo Prattin Corto Maltese -albumit.

Ensimmäinen Corto-seikkailu Suolaisen meren balladi on nyt julkaistu uudistettuna painoksena. Edellinen olikin jo vuodelta 1991, eli ihan hetkeen ei tätä klassikkosarjakuvaa ole ollut suomeksi tarjolla.

Italialaisen sarjakuvatekijöiden huippuihin lukeutuva Pratt ehti urallaan tehdä yhtä sun toista, muun muassa kuvauksen Antoine de Saint-Exupéryn viimeisestä lennosta ja käsikirjoituksia Milo Manaralle. Hänen rakastetuin luomuksensa on kuitenkin Corto Maltese, ja Suolaisen meren balladi on tämän seikkailijan debyyttialbumi. Kuten Alan Mooren Vartijoista kuuluu aina sanoa, että Time valitsi sen 1900-luvun parhaiden kirjojen joukkoon, samoin Balladista on mainittava, että Le Monde sisällytti sen samantyyliselle listalleen. Alpparin luettuaan ei ole vaikeaa ymmärtää, miksi.

Runollista jännitystä

Suolaisen meren balladi alkaa hämäävän yksinkertaisissa merkeissä. Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä, eteläisellä Tyynellämerellä, katamaraani poimii mukaansa kaksi nuorta, jotka ajelehtivat pienessä vedessä pitkin suurta sineä. Hetkeä myöhemmin alus nostaa merestä vielä lauttaan sidotun miehen. Ja näin Balladin keskeiset henkilöhahmot ovat koossa: katamaraanin kapteenina toimiva merirosvo Rasputin, rikkaan suvun vesat Pandora ja Cain, sekä Corto Maltese, vaikeasti määriteltävä sankarihahmo.

"Vaikeasti määriteltävä" kuvaa hyvin koko sarjakuvaa. Albumi on pohjimmiltaan varsin suoraviivainen seikkailutarina, jossa Pandoraa ja Cainia (eli mojovia lunnaita) pallotellaan edestakaisin juonenkäänteiden mukana. Balladin koukku on kuitenkin jossain aivan muualla. Tunnelma on läpi tarinan arvoituksellinen ja moniselitteinen. Yhtenä hetkenä tapahtumat vyöryvät eteenpäin vääjäämättä kuin klassisessa tragediassa, kunnes kaikki kääntyykin päälaelleen. "Jännite" on laiskan kirjallisuuskriitikon vakiotermi, mutta Balladi on tosiaan viritetty tiukalle kuin pianonkieli. Koskaan ei tiedä, koska seuraavaksi paukkuu. Enkä nyt tarkoita (pelkästään) ammuskelua.

Suolaisen meren balladi on suoraan sanottuna niin hienovireinen, että sitä luonnehtiessaan päätyy helposti pyörimään ympyrää jonkin saavuttamattoman ydinkuvauksen ympärillä. Tyydyn toistaiseksi tähän: Balladi on seikkailukertomukseksi naamioitunut runokokoelma. Umberto Eco ei ole turhaan sanonut, että halutessaan rentoutua hän lukee Engelsin esseitä, mutta tarttuu Corto Malteseen, kun mieli kaipaa jotain vakavampaa.

Tarinan ytimessä on luonnollisesti itse Corto. Suolaisen meren balladi ei periaatteessa ole Corto Maltese -tarina, tai ainakaan se ei saanut alkuaan sellaisena. Arvaamaton (anti)sankari ilmaantui mukaan yhtenä hahmona muiden joukossa. Todellisuudessa Corto varastaa show'n täysin ja on koko juonen kantava voima. Eräs hahmo kuvailee häntä albumissa näin: "liian individualistinen, liian kuriton … kumouksellinen". Corto onkin arvaamaton tekijä, joka seuraa omaa moraalista kompassiaan, eikä välitä muiden mielipiteistä.

Hahmon viehätys perustuu ehdottomasti myös hänen, sanotaanko, cooliuteensa. En tiedä, onko Suolaisen meren balladin valmistumisvuodella (1967) tekemistä asian kanssa, mutta Cortossa on jotain samaa alkuvoimaa kuin Godardin 60-luvun leffojen Jean-Paul Belmondossa. Molemmat ovat pahiksiksi naamioituneita hyviksiä, joilla on aina tupakki huulessa ja jäynät mielessä. Uskoisin Godardin Belmondon allekirjoittavan Corton sanat: "Hyväksy minut sellaisena kuin olen tai painu helvettiin!"

Suolaisen meren balladista ei voi puhua mainitsematta Prattin mestarillista taidetta. Niin hahmot kuin ympäristöt tuntuvat heräävän eloon kuin itsestään, spontaanisti ja pakottamatta. Jälki elää hienosti tunnelman mukaan: rauhalliset osiot on piirretty hallitusti, toimintakohtaukset taas ovat räjähtävän ekspressiivisiä. Mustavalkoista piirrosjälkeä tukevat upeasti heleät värit. Prattin taide välittää ääneti sen, minkä albumin hahmot sanovat ääneen: "'Mikä on?' 'Ei mikään... Olen väsynyt kaikkeen ja kaikkiin.'"

Kulttuuriteko

Jalavan uusi painos sisältää uuden johdannon ja tarkistetun käännöksen. Alkukieltä taitamattomana en lähde kommentoimaan jälkimmäistä, mutta en näe syytä epäillä pitkän linjan sarjiskääntäjä Heikki Kaukorannan ammattitaitoa. Parikymmentä vuotta on luultavasti ollut aivan tarpeeksi pitkä aika makustella edellisen käännöksen ansioita ja mahdollisia ongelmia... Omaan korvaani särähti ainoastaan alkuperäisasukkaiden puhuma murre: "Tulkka ulos. Ei me mittä. Olema hyvä väkke." Kohta on tosin todella epäkiitollinen kääntää, sillä vanhan painoksen kirjakielikin tuntuu vähän hassulta tyyppien suussa.

Uusi painos on myös piirun pienikokoisempi kuin vanha. Lienee pitkälti makukysymys, kumpaa suosii. Tarkan uuspainoksen jälkeen vanha tuntui jotenkin suttuiselta, joten ainakaan minulla ole mitään valittamista.

Uudistetun laitoksen suurin ansio on tietenkin se, että sen ansiosta Suolaisen meren balladia on vihdoinkin taas saatavilla! Prattin klassikkoteos kestää lukemista, oli vuosi 1967, 1991 tai 2015. Ja kun kyseessä on vielä se ensimmäinen Corto Maltese -tarina, ei ole mitään tekosyytä olla lyöttäytymättä ajattoman seikkailijahahmon matkaan.

Kommentoi

Tutkain lista 10