Edessä peltinen tulevaisuus

Kaukainen tulevaisuus kuuluu koneille. Orgaanisista vesisäkeistä muistuttavat vain vanhat uskomukset, jotka elävät enää hauraina jumalmyytteinä robottivähemmistön maailmankatsomuksessa. Rikki revityn jättömaan perinnökseen saaneet mekaaniset olennot ovat nousseet rengeistä isänniksi, kuolleen maailman valtiaiksi.

Suurin osa roboteista on kerääntynyt Metropoliin, ainoaan jäljelle jääneeseen kaupunkiin, jota legendat kuvaavat lasiparatiisiksi, jossa energiaa riittää kaikille halukkaille. Toiset koneet ovat valinneet kodikseen erämaan, jossa tuuli laulaa korroosion raiskaamissa rakenteissa ja tummat pilvet täplittävät punaista taivaankantta.

Kaukana Ihmisen selän takana asuva muistinsa menettänyt Horatio hakee lohtua olemassaoloonsa Ihmisen evankeliumista ja kunnostaa kodiksi kutsumaansa ikivanhaa avaruusalusta. Eräänä päivänä kaikki muuttuu, kun raskaasti aseistettu Kaavin hyökkää Horation kotiin ja varastaa aluksen energianlähteen. Varas on saatava kiinni ja varavirta päälle.

Tämä laukaisee tapahtumaketjun, jonka aikana Horatiolle paljastuvat hänen todelliset juurensa ja mitä jumaliksi nostetulle ihmisrodulle todellisuudessa tapahtui. Maailmanlopun jälkeisen kuvaston kulisseissa pohditaan yllättävän syviä teemoja aina uskonasioista ympäristökatastrofeihin ja olemassaolon tarkoitukseen.

Paluu tulevaisuuteen

Primordia nappaa pihteihinsä heti alkutahdeissa. Matalan resoluution pikselitaide on kuin suoraan 1990-luvun seikkailupeleistä. Käsityönä työstetyt taustat tuovat elävästi mieleen Beneath a Steel Skyn. Häpeilemättömästi nostalgialla ratsastava grafiikka on kuin saari geneeristen polygonivänkyröiden meressä.

Taustalla soiva syntikkamusiikki on grafiikan tavoin tuulahdus seikkailupelimenneisyydestä ja se sopii pelin lohduttomaan yleisilmeeseen kerrassaan mainiosti. Audiovisuaalinen kakku kuorrutetaan laadukkaalla ääninäyttelyllä, jota ei välttämättä pienen budjetin indie-seikkailulta osaisi odottaa.

Yksikään pelin hahmoista ei ärsytä, ja jopa pakollinen jäniskevennys on saatu istumaan hyvin pelin melankoliseen tunnelmaan. Päähahmo Horation mukana leijuva apulaisrobotti Crispin laukoo seikkailun lomassa ihan stand up -tason perusläppää, joka keventää mukavasti pelin vakavaa ilmapiiriä.

Tunnelma jaksaa kantaa koko seikkailun läpi eikä pitkästyminen iske missään vaiheessa. Suuri kiitos tästä kuuluu paitsi vetävästi kirjoitetulle tarinalle, myös ääninäyttelijöille. Etenkin ikuisuuksia vanhan Horation ääntelyssä on iän mukanaan tuomaa karismaa. Logan Cunninghamin tupakanpolttama ääni on herkkua korville.

Ohjelmoitavaa logiikkaa

Tunnelmaltaan Primordia rokkaa, mutta seikkailu lipuu lähdöstä maaliin helposti yhden viikonlopun aikana. Erilaisia loppuja on puolenkymmentä erilaista ja osan pähkinöistä voi ratkoa haluamallaan tavalla. Valitettavasti valinnanvapaus ja vaihtelu eivät onnistu lisäämään pelin kokonaiskestoa.

Seikkailu ei tunnu missään vaiheessa pitkitetyltä, mutta lisääkin olisi maistunut. Mukavan loogiset pulmat tekevät etenemisestä vauhdikasta, mutta tämä heijastuu ikävästi kestoon. Ainoastaan muutamat lukusarjoja sisältäneet pulmat vaativat hieman ajatustyötä, mutta nämäkin ratkesivat kynän ja ruutupaperin avustuksella.

Kahden napin käyttöliittymä toimii sutjakasti, joskin inventaarion käpisteleminen on mutkikasta, kiitos erillisen ikkunan. Olisin arvostanut, jos esineet olisi saanut esimerkiksi hiiren rullaan ja ainoastaan tarvittavat yhdistelyt olisi hoidettu omassa ikkunassaan.

Inventaarionappulan vieressä olevaa karttaa oppii äkkiä arvostamaan, sillä sen kautta pääsee liikkumaan nopeasti paikasta toiseen. Olen erittäin kiitollinen, ettei lyhyeen peliin ole hankittu väkisin lisää mittaa juoksuttamalla pelaajaa pitkin tienoita.

Vaikka yhdessä vaakakupissa painaakin noin viiden tunnin vaatimaton kesto, pelisuunnittelu onnneksi tasapainottaa. Suunnittelutiimi ansaitsee papukaijanmerkin jo siitä, ettei mukana ole yhden ensimmäistäkään kuriirinakkia ja jokaisen pähkinän voi ratkaista maalaisjärjellä. Jos lanttu ei leikkaa, Crispin tuuppii oikeaan suuntaan. Primordia haluaa kertoa tarinan, jota pulmat tukevat.

Matka on lyhyt, mutta se on kauttaaltaan laadukas. 90-luvun seikkailupeliperinnölle syvään kumartava Primordia on katkeransuloinen kurkistus aikaan, jolloin ihmisiä ei enää ole. Pikselöityneen pintakiillon alta löytyy naksutteluseikkailu, joka panee ajattelemaan.

Kommentoi

Tutkain lista 10