Maniac Mansion elää!

Sierra keksi seikkailupelit, mutta LucasArts on vastuussa modernin osoita ja klikkaa -seikkailun syntymästä. Lajityypin kantaisä Maniac Mansion on jokaiselle naksuseikkailuharrastajalle tuttu tuotos. Se on samalla lähtölaukaus Ron Gilbertin graafisten seikkailupelien sarjalle.

Ö-luokan kauhuelokuvia parodioiva tyyli on omalla tavallaan Gilbertin myöhempien pelien prototyyppi, joka hiotui huippuunsa kahdessa Monkey Island -seikkailussa, joihin Tim Schafer ja Dave Grossman antoivat vetoapua.

Kupletin juoni on perin simppeli. Maailmanvalloitusta juoniva tiedemies on kaapannut teinitytön kartanoonsa, joten joukko nuoria syöksyy pelastamaan ystäväänsä ja murtautuvat kartanoon. Hieman Gilbertin uusinta tuotosta The Cavea mukaillen myös Maniac Mansionissa omaan pumppuunsa sai rekrytoitua kaksi apumiestä kuudesta vaihtoehdosta.

Vuonna 1987 julkaistu Luukkaan evankeliumin ensimmäinen luku on käännetty vuosikymmenten saatossa käytännössä kaikille mahdollisille alustoille aina NESiä myöten. Uudella vuosituhannelle fanit ovat kunnostautuneet pelin uusioversioden tehtailussa. Tyrkyllä on jo yksi valmis tuotos ja teossa on muutama muukin. Maniac Mansion on peli, joka puhuttaa edelleen.

Aihe on nyt ajankohtainen, kun Disney sulki LucasArtsin ovet huhtikuun alussa. Legendaarinen pelistudio ei viime vuosina saanut mitään merkittävää aikaiseksi, mutta 1990-luvulla LucasArts oli Sierran tavoin synonyymi laatuseikkailuille.

Disneyn lyötyä laudat oviin Lucasin seikkailupelit painuvat lopullisesti historiaan. Remasteroidut Monkey Islandit jäivät seikkailulegendan viimeisiksi tuotoksiksi. Kakkosessa jo hienovaraisesti vihjailtiin Day of the Tentaclen paluusta, kun eräästä naamiaisasukaupasta löytyy tuttu violetti lonkero.

Vaikka LucasArts tapettiin, sen pelit jäävät elämään. Jos firma ei tuotoksiaan päivitä, sen tekevät fanit.

Maniac Mansion Deluxe

Vuonna 2004 julkaistu deluxe-versio siirtää vanhan tutun Maniac Mansionin entistä värikkäämpään kuosiin ja lisää pikseleitä päähahmoihin. Myös pelin käyttöliittymän graafinen ilme on uusittu. Day of the Tentaclessa grafiikka siirtyi entistä lähemmäs piirroselokuvia, mutta Maniac Mansion Deluxe muistuttaa edelleen esikuvaansa.

Pelillisesti tuotos on suora hiilikopio alkuperäisestä. Jos kuudentoista värin alkuperäispaletti aiheuttaa näppylöitä, Deluxe Mansion tarjoaa hieman loivemman laskun tämän klassikon sielunmaisemaan.

Vaikka omasta mielestäni Maniac Mansion häviääkin kirkkain lukemin muille Lucasin tuotoksille, peli kuuluu yleissivistykseen, jos itseään haluaa tituleerata seikkailupeliharrastajaksi.

Koska LucasArts on nyt menneen talven lumia ja sen lakimiesarmadat historiaa, fanien työstämän pelin voi ladata ilmaiseksi tästä linkistä.

Meteor Mess 3D

Saksa on nykyaikaisten seikkailupelien luvattu maa, joten onkin sopivaa, että täydellinen uusintaversio Maniac Mansionista on tulossa juuri lederhosenlandiasta. Meteor Mess 3D lupaa siirtää pikselikuoreen ahdetun reliikin polygonikuoreen. Lopputulos tuo mieleen kolmannen Gabriel Knightin ja Grim Fandangon.

Tämä faniprojekti on ollut tuotannossa jo pienen ikuisuuden, joten valmista peliä ei kannata ihan heti odotella. Tiimi jakaa tilannetiedotteita varsin tiuhaan tahtiin, joten peli saattaa vielä jopa valmistua.

Omasta mielestäni sieluton polygonigrafiikka häivyttää pelin ominaispiirteet varsin tehokkaasti. Etenkin, kun kaikki pelin hahmot muistuttavat oikeita ihmisiä. Projektiin voi käydä tutustumassa tästä linkistä.

Night of the Meteor

Maniac Mansion Deluxen sielunveli Night of the Meteor tulee Mansionstein 3D:n tavoin saksasta. Tämä tuotos on kolmikosta kiinnostavin, sillä peliä käsikirjoitetaan uudelleen ja ö-luokan kauhuleffojen parodiointi nostetaan toiseen potenssiin. Esittelyvideossa Vihreä lonkero latelee Plan 9 from Outer Spacen alkupuheen ja traileria koristavat 50-luvun leffojen fonteilla toteutetut, koko ruudun täyttävät tekstiseinät. Olisin valmis maksamaan tästä ihan oikeaa rahaa.

Graafinen ilme ja hahmomallit varastetaan Day of the Tentaclesta ja peli näyttää kuin suoraan LucasArtsin tuotantolinjalta vedetyltä. Kaiken lisäksi tekijät lupaavat uusia pähkinöitä, uutta dialogia ja uusia hahmoja. Deluxen tavoin myös tämä tuotos on parsittu kasaan Adventure Game Studiolla, joten vaikutelma ysäreiseikkailusta on täydellinen.

Äärimmäisen lupaavassa projektissa on vain yksi mutta: viimeisin päivitys sivulle on lätkäisty viime vuoden lokakuussa.

Uusia päivityksiä voi käydä kärkkymässä tässä osoitteessa.

Toivottavasti LucasArtsin kuolema saa uutta vauhtia fanistudioihin. Jedi Knightin lähdekoodit vapautettiin heti kuolinuutisen jälkeen, pidän sormiani ristissä, että sama tapahtuisi myös legendaarisille seikkailupeleille.

Kommentoi

Tutkain lista 10




  • Uutiset
  • Urheilu