Resident Evil -retrospektiivi osa 2: Paha kolminaisuus

Resident Evil tuli, näki ja voitti pelaavan kansanosan puolelleen koukuttavalla yhdistelmällä rauhallista seikkailua ja karmeita kammotuksia. Kahtien zombipeijaisten jälkeen Capcomin koodivelhoilla oli näytön paikka: Oliko Raccoon Cityn turistibuumi vain aikansa lapsi, vai tulisiko Resident Evilistä pysyvämpi osa pelihistoriaa ja -kulttuuria.

Kolmannen Resident Evilin ollessa suunnittelupöydällä sarjan isähahmo Shinji Mikami tutustui Segan uunituoreeseen Dreamcast-konsoliin. Herra vakuuttui Segan uudesta raudasta niin kovin, että alkoi tekemään Resident Evil -sarjan kolmatta osaa Dreamcastille. Samaan aikaan toinen tiimi työsti Playstationille sivupeliä, joka kertoisi toisen tarinan zombiepidemian jalkoihin jääneestä Raccoon Citystä.

Sonyn ja Capcomin väliset sopimuspaperit tulivat Mikamin suunnitelmien tielle, sillä niihin oli selvästi printattuna ehto, jossa Capcom suostui tekemään kolme numerollista Resident Eviliä Playstationille. Pelien nimet heittivät häränpyllyä, ja sen ansiosta 2000-luvun taitteessa nähtiin Resident Evil 3: Nemesis Playstationilla ja Resident Evil: Code Veronica Dreamcastilla.

Mikä ihana takaa-ajo

 

Resident Evil 3: Nemesis alkaa räjähtävästi keskeltä toimintaa. Kakkosessa Raccoon Cityn hävitys oli jo suurimmalta osalta ohi, mutta kolmosessa vasta aluillaan. Ihmisiä juoksentelee kaduilla, poliisit ja sotilaat yrittävät epätoivoisesti pitää eteneviä kalmoja kurissa ja ruumiit kasautuvat katujen varsiin.

Keskellä hävitystä on ensimmäisen Ressun päähahmona kunnostautunut Jill Valentine. Raccoon Cityn poliisin erikoisyksikkö STARS:in jäsenenä ja zombilahtauksen veteraanina neidolla on selvästi paremmat mahdollisuudet selviytymiseen kuin Pekka Perustallaajalla.

Lihanhimoiset zombit eivät vaan ole Jillin ykkösmurheena, sillä hänen perässään kulkee parimetrinen Nemesis, kenties ikonisin kaikista Resident Evil -hirvityksistä. STARS-jäseniä maanisesti jahtaava peto on jatkuvasti kintereillä ulosottomiehen innolla ja humalaisen itsetunnolla, vain Jill-voileipä kuolleessa silmässään kiiltäen. Nemesis ei suostu kuolemaankaan, vaikka sitä kuinka lyijyllä tai räjähteillä yrittäisi suostutella.

Etsiessään ulospääsyä kaaoksen keskeltä, törmää Jill kaupunkiin saapuneeseen Umbrellan erikoisyksikköön. Vaikka neidolla on syystäkin epäilyksiä hämäräfirman työntekijöitä kohtaan, on heidän tarjoamansa helikopterikyyti lupaavin pakokeino.

Umbrellan porukkaa noutaamaan saapunut helikopteri saa kuitenkin rautaisannoksen ohjusta kylkeensä ja Nemesistä vastaan käydyn kamppailun aikana Jill tartunnan T-viruksesta, joten ykköstavoite vaihtuu pakenemisesta vastalääkkeen löytämiseksi. Umbrellan solttupoika Carlos paikallistaa lääkkeen ja onnistuu parantamaan Jillin, mutta operaatioon kului reilut pari päivää. Resident Evil 2:n tapahtumat ehtivät sujahtaa ohi Jillin makoillessa viruksen kourissa.

Uudella vimmalla sankarkaksikko onnistuu löytämään itselleen toisen helikopterikyydin ja läjäyttämään Nemesistä nurkissa sopivasti lojuneella kokeellisella raidetykillä, pyyhkien otuksen maan päältä. Maan päältä halutaan pyyhkiä myös koko Raccoon City, sillä yhdysvaltojen hallitus määräsää zombiepidemiaan äärimmäisenä lääkkeenä ydinohjuksen suoraan kaupungin ytimeen. Jill ja Carlos lentävät helikopterillaan karkuun aivan viime hetkellä.

Kolmas pyörä

Resident Evil 3 on kuin ES-pärinöissä viilettävä kakkonen. Kaikki on nopeampaa, sujuvampaa ja toiminnallisempaa kuin ennen, vihollisia vaivatta väistelevä Jill liikkuu kuin öljytty ankerias aiempien pelien jähmeisiin hahmoihin verrattuna. Toki itse ohjaus muistuttaa edelleen taskuparkkeerausta, mutta ainakin liike on nopeampaa.

Toiminnallisuutta on muutenkin nostettu. Vihollis- ja ammusmäärät ovat kasvaneet entisestään ja aivopähkinät vähentyneet. Peliympäristönä toimivat Raccoon Cityn kadut ovat piristävää vaihtelua, vaikka autot ja tulipalot rajaavatkin pelialueen suunnilleen yhtä pieneksi kuin ykkösen ja kakkosen rakennuksissa.

Isoin narina on itse tarina. Alkuperäiset suunnitelmat Nemesiksen tekemisestä sivupeliksi näkyvät ja kuuluvat kauas, sillä pelin tarina ei edistä sarjan juonikaarta millään tavalla. Jillin selviytymiskertomus on kuulemisen arvoinen, mutta isossa mittakaavassa yhtä merkittävä kuin kertomus siitä, mikä oli Luke Skywalkerin viimeinen ateria ennen kuin räjäytti kuolontähden.

Osittain tarinan ja osittain nopeudesta huolimatta lähes muuttumattomana pysyneen pelikaavan takia kolmonen ei jaksanut pitää minua otteessaan kahden aiemman tavoin. Playstation Storesta digilatauksena ostettu versio oli silti hintansa veroista viihdettä, mutta takautuvasti asiaa tutkien ymmärrän hyvin, miksi Capcomilla alettiin kehittää nelosta aivan uudella mentaliteetilla.

Teinidraamaa ja hullu transvestiitti

Code: Veronica jatkaa tarinaa kolme kuukautta Raccoon Cityn tapahtumien jälkeen. Kakkosesta tuttu Claire Redfield on jäänyt Umbrellan vangiksi soluttauduttuaan pahisyhtiön tiloihin veljensä perässä. Umbrellan yksityiselle vankilasaarelle toimitettu Claire ei ehdi edes saippuaa pudottaa, kun jo koko saari on T-virustartunnan kourissa. Pakoonhan sitä pitäisi päästä, mieluummin aiemmin kuin myöhemmin.

Zombien paukuttelun sivussa Claire tutustuu toiseen pakenijaan, oikean maailman zombiin, teinipoika Steve Burnsideen. Ärsyttävästi inisevä idiootti haluaa leikkiä sankaria ja angstaa joka toisessa oviraossa, sekä teinille ominaisesti tietenkin ihastuu Claireen.

Clairen ja Steven pakopuuhien rattaisiin heittää kapuloita saarta johtava Alfred Ashford, joka järkyttyi kaksoissiskonsa Alexian kuolemasta niin, että kehitti itselleen toiseksi persoonaksi oman Alexiansa. Puolet ajasta Alfredin vaatteissa ja toisen puolen Alexian hepenissä keikaroiva pahis herättää kummastusta, mutta herran suorittamissa kokeissa syntyneet mutantit kunnioitusta.

Mutta saaren virusepidemian takana ei ollutkaan Alfredin epäonniset kokeet, vaan haudasta nousseen ykköspahis Albert Weskerin oman palkka-armeijan hyökkäys. Hohtavien silmien, nopeiden refleksien ja yli-ihmisen voimien perusteella Wesker on nauttinut jotain dopingia vahvempaa, ja ei piilottele vihaansa Clairen veljeä, ykkösosan sankari Chrisiä kohtaan.

Ashfordin ja Weskerin yrityksistä huolimatta Claire ja Steve onnistuvat pakenemaan saarelta vain joutuaakseen pakokoneen automaattipilotin saattelemana Umbrellan etelämantereella sijaitsevalle hylätylle tutkimusasemalle. Tutkimuskeskukseen loukkuun jääneelle kaksikolle näyttää käyvän ohraisesti, kun vuosikausia testiputkessa viettänyt oikea Alexia herää. Alexian kehittämä, ja hullun tiedenaisen käsikirjan ohjeiden mukaan itseensä pistämä, T-Veronica -virus vaati pitkän uinumisen, mutta herättyään mutanttineito on äkäinen kuin ampiaiskuningatar.

Onneksi Claire saa yhteyden Chrisiin, joka saapuu pelastamaan päivän. Vaikka Clairen pelastusoperaatio onnistuu, ei kumpikaan sankareista ehdi Steven apuun ennen nöösin mutatoitumista. Steven kohtalo on sama kuin muidenkin sarjan mutanttien, ja maatessaan henkihieverissä ehtii vielä kertomaan Clairelle nolosta teini-ihastuksestaan.

Steven kuoleman jälkeen Chris potkii Alexiaa piukalle pyllylle, mutta välien selvittely Weskerin kanssa keskeytyy. Weskerin paetessa etelämantereelta, nappaa hän Steven ruumiin mukaansa saaden siitä havittelemansa näytteen T-Veronicaa. Myös Chris ja Claire pääsevät pakoon, ennen kuin tutkimuskeskus, yllätys yllätys, räjähtää.

Hei me zombaillaan!

Toisin kuin Nemesis, Code: Veronica liikauttaa tarinaviisaria eteenpäin, mikä olikin alkuperäiseltä kolmoselta odotettavissa. Weskerin paluu oli oikeasti ison mittakaavan tapahtuma ja pelin tarina jätti Weskerin motiivit ja suunnitelmat mukavan hämäriksi.

Pelaamani versio oli Xbox Livestä hankittu Resident Evil: Code: Veronia X, joka ei hyötynyt teräväpiirretystä resoluutiosta lainkaan. Toisin kuin pleikkariesikoisissa, Code: Veronica oli jo Dreamcastilla täysin kolmiulotteinen taustoineen kaikkineen. Harmillisesti HD-painoksen tekstuurit jätettiin alkuperäisen puuroisiksi, mikä yhdistettynä teräviin hahmoihin, sai ulkoasun näyttämään halvalta ja amatöörimäiseltä.

Pelillisesti Veronica otti takapakkia Nemesiksestä, kenties samanaikaisen kehityskaarensa vuoksi. Poissa oli vikkelä hahmo, tilalla entistä tönkömpi rynnäkkötankki. V-käyrää nostatti myös turhan yleiset räkäklimpin näköiset Bandersnatch-mutantit, jotka venyvällä kädellään huitovat hidasta sankaria liian helposti, kuluttaen kallisarvoisia ja harvinaisia parannustavaroita.

Veronicassa tuntuivat parannusesineet pöevan vielä aiempiakin pelejä enemmän kortilla. Kerrankin syy ei ollut minun, vaan ennätyspimeiden taustojen. Vasta etelämantereen tutkimuskeskuksessa tajusin nuohota nurkat toimintanappia näpyttäen, ja johan alkoi löytymään varjoihin kadonneita yrttejä ja muuta tarpeellista. Ympäristöt olivat myös kliinisiä ja mielikuvituksettomia. Vankilasaaressa oli hetkittäin särmää, mutta harmaa tutkimuskeskus hohkasi tylsyyttä kuolemanpelon sijaan.

Code: Veronican pahin riippakivi ovat kuitenkin raivostuttavan huonot hahmot. Steve Burnside on pelihistorian ärsyttävin vikisijä ja saa Metal Gear Solid 2:n Raideninkin vaikuttamaan ihan kelvolliselta jätkältä. Joka kerta, kun Steve vinkuvalla äänellään totesi uuden itsestäänselvyyden, toivoin mahdollisuutta dumpata pojanklopin zombien armoille kasvattamaan kulkusia.

Muutkaan hahmot eivät selviä puhtain paperein. Claire on muuttunut parissa pelissä kädettömäksi ja uusavuttomaksi neidoksi hädässä, Wesker ja Chris keskittyvät laukomaan huonoja lainejaan ja Alfred Ashford toimisi paremmin Pikku Britannian sketsissä kuin kauhupelissä. Aiempien pelien camp-henki on poissa ja pelatessa vallitsee tunne, kuin seuraisi Resident Evilistä tehtyä halpaa parodiaa.

Ärsyttävistä hahmoista ja tylsistä miljöistä johtuen minun on vaikea suositella Code: Veronicaa kenellekään. Aikanaan Veronica tuntui tuoreelta kolmiulotteisten taustojen ansiosta, mutta kaikki aiemmat osat ovat vanhenneet paremmin. Harmi sinänsä, sillä pelaaja, joka haluaisi kokea koko Resident Evilin tarinakaaren, joutuu sukeltamaan myös sen paskalammikon syvyyksiin, jonka reunalla lukee Älä hyppää! -kyltin vieressä Code: Veronica.

Neljä takana, aika monta edessä. Seuraavassa osassa Resident Evilit siirtyvät tutkimaan menneisyyden saloja ja aukomaan uusia uria. Onko vaihdos hyvästä, vai maistuuko vielä yksi kierros ehtaa alkuperäis-Ressaa?

Kommentoi

Tutkain lista 10