Televisiosarjojen Citizen Kane

Baltimoreen sijoittuva The Wire on huikea mestariteos. Jos et usko, katso itse. Sarjaa on tituleerattu useaan otteeseen maailman parhaaksi draamasarjaksi eikä suotta. Viiden tuotantokauden mittainen poliisisarja analysoi upealla tavalla urbaanin ympäristön ongelmia monesta eri näkökulmasta.

Ensimmäisellä tuotantokaudella fokus on tiukasti huumekaupassa, mutta sarjan kehittyessä osansa yhteiskuntakritiikistä saavat niin byrokratia kuin lehdistökin. Erilaiset näkökulmat huumekauppaan kuitenkin pysyvät televisiosarjan temaattisessa ytimessä koko sen keston ajan.

Viidettä tuotantokautta lukuun ottamatta The Wire on timanttinen kokonaisuus, sillä se kuvaa varsin realistisesti nyky-yhteiskunnan varjopuolia ja ottaa kantaa nyky-yhteiskunnan epäkohtiin. The Wire on ennen kaikkea yhteiskuntakriittinen draamasarja. Sarjan päättävä viides kausi ei sekään ole huono, mutta sarjan muuhun tasoon verrattuna viides vaihde yskii. Finaalin keskiössä pyörivä sarjamurhaajakuvio kun ei ole kovin uskottava.

The Wire on älykkään katsojan poliisiviihdettä, sillä pisteet yhdistävän rautalangan sijaan se pakottaa ajattelemaan. Syyt ja seuraukset on pääteltävä itse. Paha ei välttämättä saa palkkaansa, kun korruptio jyllää ja totuus hukkuu virkamieskoneiston hampaisiin. Todellinen pahuus on nyky-yhteiskunnan, loputtoman byrokratian ja sosiaalisten ongelmien muodostama kolmiyhteys, kun taas ihmiset ovat vain pelinappuloita tällä laudalla.

Koska Baltimore on eräs Yhdysvaltojen köyhimpiä kaupunkeja, tämä näkyy myös poliisilaitoksen toiminnassa. Toisinaan rutiköyhän poliisin on helpompaa vedellä mutkat suoriksi ja pitää rikostilastot kikkailemalla matalana.

Sarjan ytimessä on poliisin telekuunteluryhmä, jota muut poliisilaitoksen osastot pitävät roskakorinaan. Kuunteluryhmään tungetaan tunarit, juopot ja sellaiset poliisit, joiden kanssa muut eivät tule toimeen. Ryhmä viettää ison osan ajastaan taistellessaan byrokratiaa ja vanhentuvaa tekniikkaa vastaan, kun taas kolikon toisella puolella operoivat rikolliset jatkavat työskentelyään.

The Wiren tarinasta on hankala kertoa tämän enempää spoilaamatta sitä. Yhteiskuntakritiikki, nykyjärjestelmän ongelmat ja korruptio pysyvät koko sarjan läpi kantavina teemoina ja kakku kruunataan loistavilla näyttelijöillä. Suuri juonikaari jatkuu läpi koko televisiosarjan ja tuotos kestää useita katselukertoja.

The Wireen on kärtetty kuudetta tuotantokautta jo useita vuosia. Käsikirjoittaja David Simon on lupautunut tarttumaan välittömästi kynään, jos Yhdysvaltojen oikeuslaitos innostuu muuttamaan huumelakiaan. Simonin mukaan laki on nykymuodossaan ”harhaanjohtava, tuhoisa ja ihmisarvoa loukkaava”.

Sarja debytoi televisiossa vuonna 2002. Yli kymmenen vuoden ikään ehtinyt The Wire on jälleen ajankohtainen, kun Yle otti sen tarjontaansa. Minulle henkilökohtaisesti sarjan päätyminen esitykseen oli ollut toivelistalla jo siitä lähtien, kun ensimmäiset tiedot Ylen HBO-diilistä tihkuivat julkisuuteen.

Tätä palopuhetta ei tarvitse niellä purematta, sillä Yle-veron ansiosta The Wiren erinomaisuuden voi tarkistaa itse vaikka välittömästi. Ensimmäisen tuotantokauden tähän mennessä esitetyt jaksot ovat vapaasti nautittavissa jokaiselle suomalaiselle Yle Areenassa.

Sarjasta ei ole pakko pitää, mutta Citizen Kanen tavoin se alkaa kuulua jo yleissivistykseen. Minut The Wire voitti jo ensimmäisellä jaksolla puolelleen. Kun sarja alkoi pyöriä TV2:lla hirmuisen ennakkohypen saattelemana, ruudun ääreen ilmestyi noin 70 000 silmäparia. Vertailun vuoksi Salatut elämät houkuttelee noin kymmenkertaisen katsojamäärän aivot mädättävällä laadullaan.

Maailmassa on virhe.

Kommentoi

Tutkain lista 10



  • Uutiset
  • Urheilu