Poliisi on aloittanut viime vuoden marraskuussa Lapualla kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnät.
Aiemmin Takaluomaa on etsitty pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Viranomaisetsintöjä on viimeksi tehty marraskuussa, jolloin poliisi kävi Lapuanjokea läpi ruumiskoiran kanssa.
Ilkka-Pohjalainen uutisoi jo huhtikuussa, että poliisi suunnittelee keväämmällä uusia etsintöjä. Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Mikael Appel mainitsee, että ne toteutetaan valittuina päivinä käytännön syistä.
– Poliisikoiria ei ole aina saatavilla, koska niillä on etsintätehtäviä myös muualla Suomessa. Etsintöjä onkin suunniteltu jo pitkään.
Etsintöjä tehdään tämän viikon keskiviikkona ja torstaina jälleen Lapuanjoella ja sen lähialueilla. Apuna poliisilla on useita poliisikoiria. Poliisi tiedottaa, että poliisikoiranohjaajat tekevät alueella etsintätyötä liikkumalla koirat mukanaan sekä veneellä että joen rannoilla.
16-vuotiaasta Takaluomasta on tehty viimeinen havainto hotelli Lapuanhovissa aamuyöllä. Tuolloin hänet poistettiin rakennuksesta ajauduttuaan siellä tappeluun.
Appelin mukaan vinkkejä on tullut runsaasti, lähes 500 kappaletta. Hyödyllisimmät niistä tulivat tutkinnan alkuvaiheessa. Viime aikoina mitään tutkintaa hyödyttänyttä ei ole kuitenkaan ilmaantunut.
Tästä huolimatta poliisi kaipaa vinkkejä edelleen.
– Melkein aina tällaisissa tapauksissa tarvitaan ulkopuolisten havaintoja. Vinkit tulevat ihan tavallisilta kansalaisilta, Appel mainitsee.
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisi tiedottaa, jos omaiset kysyvät itse
Takaluoman äiti Marika Tuominiemi kertoo olleensa tietoinen etsintöjen alkamisesta, koska hän on ollut itse yhteydessä poliisiin.
– Soitin sinne viime viikolla, ja he kertoivat tulevansa koirien kanssa Lapualle. Sieltä suunnasta ei olla paljoakaan oltu tänne päin yhteyksissä, Tuominiemi mainitsee.
Hänellä ei ole tarkkaa käsitystä siitä, mille alueelle etsintöjä tullaan kohdentamaan. Tuominiemi kertoo kuitenkin, että aikoo käydä katsastamassa joen seudun.
– Valitettava tosiasia on se, että vesi oli hyvin korkealla sinä viikonloppuna kun Rasmus katosi. Myös virtaus oli voimakasta.
– Etsinnät pitäisikin suunnata kauemmas Lapuasta, Tuominiemi summaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (sisältö jatkuu alla)
Mainos päättyy
Torstaina etsitään myös Kauhavalla
Ilkka-Pohjalainen tavoitti keskiviikkoiltapäivästä Pohjanmaan poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Appelin ja kysyi, miten etsinnät ovat sujuneet.
– Töitä on tehty kolmella poliisikoiralla, ja 12 poliisia on ollut mukana etsinnöissä. Etsintäalue on Lapualla ulottunut keskustasta Kaunissaarelle, mutta havaintoja ei ole valitettavasti tehty, Appel kertoo.
Työt etenevät kohti Lapuan ja Kauhavan välistä rajaa, sillä Lapuanjoki virtaa kohti Kauhavaan kuuluvaa Ylihärmää. Työt alkoivat varhain aamulla, mutta tarkkaa aikaa niiden aloittamiselle viestintäpäällikkö ei osaa sanoa.
Lisäksi etsintätyöhön kuuluu muutakin kuin vain itse etsintä, esimerkiksi työsuunnitelman läpikäyminen. Appel ei osaa sanoa myöskään sitä, moneltako etsinnät päättyvät.
Poliisilla on kuitenkin selkeä tavoite keskiviikolle.
– Etsintäryhmän on tarkoituksena saavuttaa kuntien välinen raja vielä tämän päivän aikana, Appel mainitsee.
Juttua päivitetty 10.20: Lisätty Mikael Appelin ja Marika Tuominiemen kommentit
Juttua päivitetty 15.49: Lisätty Appelin jatkohaastattelu