Äskettäinen vuorovaikutustilanne oli liikaa, Kauhava käynnisti Markku Lumion erottamisprosessin – Lumio: "Minulle sopii mainiosti"

Markku Lumio on ollut viime ajat häirintäkohun keskellä. Arkistokuva.
Markku Lumio on ollut viime ajat häirintäkohun keskellä. Arkistokuva.
Kuva: Anu Nahkala
  • Hannu Purola
Jaa artikkeli

Kauhava suunnittelee kaupunginjohtaja Markku Lumion erottamista. Kaupunginhallitus päätti tiistaina yksimielisesti esittää valtuustolle, että se asettaa tilapäisen valiokunnan Lumion erottamiseksi kaupunginjohtajan tehtävästä luottamuspulan takia.

Kaupungin tiedotteen mukaan valtuuston ryhmien selkeä enemmistö on ilmoittanut luottamuspulasta kaupunginjohtajaa kohtaan.

Luottamuspulan syy on se, että kaupunginjohtajan arviointikyky on kaupunginhallituksen antamasta selkeästä ohjeistuksesta huolimatta pettänyt aivan äskettäin vuorovaikutustilanteessa.

Kaupunginvaltuusto käsittelee hallituksen esityksen kokouksessaan 9.5.2022.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teemu Hakala (kesk.) kertoo, että Lumion asiaa käsiteltiin tiistaina pitkään ja asiallisesti.

– Tiedotin kaupunginhallituksen jäseniä huolellisesti siitä, mikä on johtanut luottamuspulan syntymiseen.

Luottamuspula tuli esille kiirastorstaina, kun valtuustoryhmät kokoontuivat kiireellisesti keskustelemaan tilanteesta. Syy oli Hakalan mukaan kaupungin tiedotteessa mainittu vuorovaikutustilanne, jossa kaupunginjohtajan arviointikyky on tiedotteen mukaan pettänyt.

Hakalan mukaan tuo tapaus on myös luottamuspulan pääasiallinen syy.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lumio ei kommentoi kaupungin mainitsemaa tapausta

Kaupungin tiedotteessa mainitaan, että tilapäinen valiokunta käsittelee Lumion erottamista tai siirtämistä muihin tehtäviin. Hakalan mukaan siirtovaihtoehto tulee suoraan kuntalaista. Kyse ei ole kannanotto Lumion mahdollisuuksiin jatkaa kaupungin palveluksessa.

Hakalan mukaan tilanne on kaikille osapuolille raskas. Edessä on vielä pitkä prosessi ennen kuin asia on selvä.

Hakala toteaa, että Lumion ympärillä helmikuusta lähtien pyörinyt kohu hänen käyttäytymisestään on tuonut kaupungille negatiivista julkisuutta ja vaikuttanut myös kaupungin toimintaan.

Lumio sanoo, että hänelle sopii mainiosti, että asiat selvitetään. Hän korostaa, että kaupunginhallitus vasta esittää tilapäisen valiokunnan perustamista.

Lumio kertoo, että tiistainen päätös ei tullut hänelle täytenä yllätyksenä.

– Olen ollut pääsiäisenpyhät tietoinen siitä, että tällaista puuhataan. Ei se sikäli tullut yllätyksenä.

Lumio ei kommentoi sitä, tunnistaako hän tapauksen, johon kaupungin tiedote viittaa. Hän ei myöskään kommentoi sitä, onko hänen mielestään luottamushenkilöillä perusteet luottamuksen menettämiselle.

Ilmajoen kunta perusti tilapäisen valiokunnan käsittelemään kunnanjohtaja Seppo Pirttikosken erottamista tämän jäätyä kiinni rattijuopumuksesta. Pirttikoski erosi lopulta itse juuri ennen kuin valtuusto käsitteli erottamista.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi

Kommentoidaksesi sinun tulee olla kirjautuneena Facebookiin

    Jaa artikkeli

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje