Akava: Menolisäykset pitää sitoa työllisyysasteen nousuun

HELSINKI

Menolisäyksien aika ei ole nyt, vaan ne pitää pääsääntöisesti lykätä aikaan, jolloin työllisyysaste on noussut ja talouden kasvunäkymät ovat hyvät, kehottaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Fjäder puhui Akavan liittokokouksessa. Hänen mukaansa hallituksen puolivälitarkastelussa eli kevään kehysriihessä pitää tehdä lukuisia uusia päätöksiä työllisyyden ja kasvun turvaamiseksi.

–  Ajankohtaisin yksittäinen lähiaikoina ratkaistava kysymys on, miten parannetaan yli 55-vuotiaiden työllisyyttä. Hallituksen asettaman 10  000 lisätyöllisen tavoite on hyvä, mutta vallitsevissa oloissa vaikea saavuttaa, Fjäder sanoo tiedotteessa.

Hän vaatii, että kotitalousvähennyksen huomattavasta parantamisesta pitää päättää ripeästi.

Akava on valmis keskustelemaan työttömyysturvan lisäpäivistä. Sen mukaan neuvottelutuloksen pitää kuitenkin olla oikeudenmukainen ja tasapainoinen.

Järjestö korostaa, että yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantaminen vaatii toimia ja kannusteita sekä työssä jaksamisessa että työelämän muutoksiin varautumisessa. Muutosturvan olennainen parantaminen ja yksilölliset koulutus- ja työvoimapalvelut auttavat useaa uuden työn pariin.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa