Rajaliikenteen yksipuolinen rajoittaminen on Tuppuraisen mukaan edelleen tarpeellista, mutta ei ihanteellista

BRYSSEL

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) puolustaa Suomen matkustusrajoitusten tiukkaa linjaa, vaikka Euroopan komissio on kirjelmöinyt Suomelle suosituksia tiukempien rajoitustoimien käyttämisestä.

Tuppuraisen mukaan tilanteessa näkyy, että EU tarvitsisi nykyistä paremmat yhteiset toimintatavat siitä, miten terveysturvallisuus ja vapaa liikkuvuus voidaan sovittaa yhteen.

–  Tällä hetkellä meillä ei ole riittäviä työkaluja näiden kahden asian yhteensovittamiseksi. Sen vuoksi on vain valitettavaa, mutta luonnollista, että jäsenmaat turvautuvat yksipuolisiin toimiin, kuten Suomi on nyt toiminut, Tuppurainen kommentoi eurooppaministerien kokouksen jälkeen.

Tuppurainen kertoo pääministeri Sanna Marinin (sd.) pitäneen esillä sitä, että EU:n tulisi luoda kattava rajaliikenteen hätätilamekanismi, jota voitaisiin soveltaa koronapandemian kaltaisissa tilanteissa.

Suomen hallitus on pitänyt matkustusrajoituksia välttämättöminä, koska maan koronatilanne on ollut parempi kuin suuressa osassa muita EU-maita.

Tuppurainen korostaa, että matkustusrajoitusten tarkoituksena on suojata kansalaisten terveyttä sekä estää koronaviruksen ja sen muunnosten leviämistä Suomessa.

–  Tiedostamme sen, ettemme kykene samalla noudattamaan Schengen-sääntöjä, mutta me olemme monella tavoin poikkeuksellisessa tilanteessa.

Kymmenen päivää aikaa vastata

Maanantaina lähetetyn kirjeen on saanut Suomen lisäksi Belgia, Saksa, Ruotsi, Tanska ja Unkari.

Komission huolena on, että tiukemmat rajoitustoimet rajoilla häiritsevät EU:n sisämarkkinoita ja vapaata liikkuvuutta. Se oli muistuttanut kaikkia jäsenmaita asiasta jo aiemmin, mutta katse suuntautui tiukkoja matkustusrajoituksia käyttäviin jäsenmaihin.

Kirjeissä komissio on korostanut, että rajoitustoimien pitää olla suhteellisuusperiaatteen mukaisia, eikä niitä saa käyttää syrjintään.

–  Vetoamme jäsenmaihin, jotta ne linjaisivat toimiaan lähemmäs neuvoston suosituksia, jotka on yhdessä sovittu, komission tiedottaja Christian Wigand sanoi komission lehdistötilaisuudessa.

Wigandin mukaan komission tavoitteena on löytää asiaan ratkaisu mahdollisimman pian yhdessä jäsenmaiden kanssa ilman, että asiaa tarvitsee viedä sen pidemmälle.

Komissio on antanut jäsenmaille kymmenen päivää aikaa vastata esitettyihin kysymyksiin. Tuppuraisen mukaan on vielä liian aikaista arvioida komissiolle annettavan vastauksen sisältöä sen tarkemmin.

Pakkotestaus eduskunnan käsittelyssä

Hallituksen pyrkimyksenä on, että Suomi voisi käyttää terveysturvallisuuden takaamiseen rajoilla muita tehokkaita keinoja kuin rajaliikenteen tiukan rajoittamisen.

Eduskunnan käsiteltävänä on lakiesitys siitä, että rajoilla alettaisiin testata kaikki matkustajat, joilla ei ole esittää jonkinlaista todistusta siitä, että eivät sairasta koronaa.

–  Odotamme eduskunnan käsittelyä, mutta meidän on toistaiseksi jatkettava tiukkoja matkustusrajoituksia, kunnes nämä korvaavat toimet ovat käytössä, Tuppurainen sanoo.

–  Me emme pidä tätä ihanteellisena, että Suomi joutuu tällä tavalla näin voimakkaasti yksipuolisesti rajaliikennettä rajoittamaan, mutta pidämme sitä tarpeellisena, koska tavoitteena on estää viruksen leviäminen.

Suomen nykyiset matkustusrajoitukset ovat tällä tietoa voimassa 18. maaliskuuta asti. Tällä hetkellä Suomi sallii esimerkiksi vain huoltovarmuuden ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömän työmatkaliikenteen muista Schengen-maista.

Suosituksissa poikkeus päivittäiseen työmatkaliikenteeseen

EU:n neuvoston suosituksissa linjataan, että matkustamista rajoitettaisiin alueilta, joissa koronaviruksen levinneisyys on suurta, mutta samaan aikaan jäsenmaiden pitäisi pyrkiä siihen, ettei välttämätön liikenne häiriytyisi.

Pahimmilta tautialueilta saapuvilta matkustajilta jäsenmaat voisivat suositusten mukaan vaatia koronavirustestiä ennen saapumista ja omaehtoista karanteenia saapumisen jälkeen.

Poikkeuksena tähän on kuitenkin esitetty, että esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi päivittäin rajan ylittäviltä henkilöiltä ei vaadittaisi testiä tai karanteenia.

EU-maiden rajatoimien koordinoinnissa on ollut hankaluuksia, koska tautitilanne on kehittynyt jäsenmaissa eritahtisesti, ja viime kädessä rajakysymyksistä päättäminen on jäsenmaiden omassa päätösvallassa.

Kommentoi










Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa