Halla-aho: Niikon toimissa ei ole hänen antamansa selvityksen pohjalta mitään sääntöjen vastaista

HELSINKI

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo, että kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikon (ps.) toiminnassa ei ole Niikon hänelle antaman selvityksen mukaan mitään sääntöjen vastaista.

Niikko ei ole jättänyt ilmoittamatta omistuksia tai sidoksia, joita hänen olisi pitänyt, Halla-aho sanoo.

Suomen Kuvalehti kertoi eilen, että Niikko ja hänen puoluetoverinsa Ville Vähämäki salasivat osakkuutensa Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä Realmax Oy:ssa.

SK:n selvityksen mukaan suomalaisyhtiö Realmax Oy:n perustajaosakkaita olivat Niikko ja kansanedustaja Vähämäki. Lisäksi perustajaosakkaana on Suomessa teknologia-alalla työskennellyt Kiinan kansalainen Hang Si, joka alkoi työskennellä yrityksen toimitusjohtajana.

Niikon 20 prosentin omistusosuus Realmaxissa ei käy ilmi hänen kansanedustajana tekemistään sidonnaisuusilmoituksista. Kun Suomen Kuvalehti kysyi asiaa, Niikko viittasi ohjeistuksiin siitä, että vain yli 20 prosentin omistusosuudet pitää kertoa. Niikon mukaan osakkuus kesti vain kuukausia.

Kysyttäessä onko Niikolla yhä luottamus toimia ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana, Halla-aho vastasi, että Niikkoa vastaan ei ole esitetty syytöstä, joka asettaisi tämän luottamuksen kyseenalaiseksi.

–  Hän ei ole jättänyt ilmoittamatta sidonnaisuuksia, joita olisi pitänyt ilmoittaa. Näin ollen väitteet siitä, että hän olisi salannut omistuksiaan tai yhteyksiään eivät pidä paikkaansa, koska hänellä ei ole velvollisuutta niitä ilmoittaa.

Olivatko nämä Kiinaan liittyvät asiat tiedossanne, kun Niikko valittiin puheenjohtajaksi ulkoasianvaliokuntaan?

–  Ei tällaisista asioista ole ollut puhetta.

Halla-ahon mukaan hän ei ole keskustellut Vähämäen kanssa Suomen Kuvalehden jutusta.

STT ei ole tavoittanut Vähämäkeä ja Niikkoa kommentoimaan.

Muutti vaalituen lainaksi

Niikko on pyrkinyt kuitenkin peittelemään jotain toimiaan.

Niikko kiisti Ylen viime kevään Mot-ohjelmassa, että tietäisi kuka on Realmax-yrityksen toimitusjohtaja, vaikka oli perustamassa yritystä ja on myöhemmin kuvannut Hang Sita ystäväkseen.

Oletteko keskustelleet Niikon kanssa siitä, miksi hän kiisti tietävänsä, kuka on Realmaxin toimitusjohtaja?

–  Tämä on minulle täysin uusi asia, mutta varmasti tästäkin keskustellaan vielä, Halla-aho sanoo.

SK kertoi eilen, että Niikko olisi saanut Hang Silta lähes 5  000 euron vaalituen. Ylen MOT-ohjelma kertoi maaliskuussa, että Niikko oli salannut tukijansa nimen vaalirahoitusilmoituksesta muuttamalla saadun tuen jälkikäteen vaalilainaksi. Niikko myöntää tiedotteessaan vaihtaneensa tuen vaalilainaksi. SK:n mukaan arkistoidusta alkuperäisestä vaalirahoitusilmoituksesta näkyy, että vaalituen oli Niikolle antanut nimenomaan Hang Si.

–  Olen tehnyt kaikki vaalituki-ilmoitukset säädöksien mukaan. Tiedot ovat julkisia. Maksoin Suomen Kuvalehden mainitseman 2015 saamani vaalituen takaisin eli muutin sen lainaksi, Niikko kirjoitti tiedotteessaan.

Halla-ahon mukaan Niikko ei ole sanonut sitaatteja virheellisiksi

Halla-aho sanoi eilen Suomen Kuvalehdelle, että Niikon mukaan Suomen Kuvalehden jutussa hänen sanomisiaan olisi "liimailtu ja leikkailtu aika villisti".

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.) sanoi STT:lle torstai-iltana, että Niikko on lähettänyt valiokunnan jäsenille viestin, jonka mukaan SK:n juttu sisältää virheitä.

Suomen Kuvalehden mukaan Niikko on saanut tarkistaa sitaattinsa ja haastattelu on nauhalla.

STT kysyi Halla-aholta, mitkä jutun väitteet ovat tarkalleen ottaen virheellisiä.

–  Hän varmasti pystyy itse vastamaan tähän kysymykseen. Ei hän ole sellaista sanonut, että sitaatit itsessään olisivat virheellisiä. Hänestä jutusta sai harhaanjohtavan kuvan, ilmeisesti liittyen ainakin siihen, että Suojelupoliisi olisi ottanut jotain kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen, mikä ei pitänyt paikkaansa, Halla-aho sanoo.

SK kirjoitti jutussaan, että lehden tietojen mukaan Supo on kiinnittänyt Niikon Kiina-yhteyksiin huomiota sen jälkeen, kun Niikko nousi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi kesällä 2019.

Selvitystä odotellaan

Kokoomuksen kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Anne-Mari Virolainen vaati eilen Niikkoa antamaan pikaisesti selvityksen Suomen Kuvalehden väitteistä.

–  Paljastuneet tiedot ovat hyvin vakavia ja edellyttävät puheenjohtajalta kattavaa selvitystä asiaan, Virolainen vaati tiedotteessa.

–  Erityisesti ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalla on velvollisuus tuoda esille kaikki sidonnaisuutensa ulkomaisiin toimijoihin. Nyt vaikuttaa siltä, että kaikkea ei ole kerrottu asiallisesti ja avoimesti, hän sanoi.

Halla-ahon mukaan hän jatkaa keskusteluita Niikon kanssa.

–  Asiaan tuli jonkin verran selvyyttä hänen eilisestä tiedotteestaan. Jos ulkoasianvaliokunta haluaa asiasta tietoa, niin sitten se varmasti asiaa pyytää puheenjohtaja Niikolta.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan Erkki Tuomiojan mukaan Niikko on luvannut lähettää valiokunnan jäsenille selvityksen SK:n juttuun liittyen.

Ulkoasiainvaliokunnan jäsenet ovat varovaisia ottamaan kantaa tapaukseen. Tuomiojan mukaan Niikko soitti hänelle eilen illalla. Tuomiojan mukaan hän sanoi Niikolle, että asiasta varmasti keskustellaan epävirallisesti valiokunnassa. Muuten hän ei halua kommentoida asiaa tässä vaiheessa.

Keskustalainen valiokunnan jäsen Jouni Ovaska sanoo, että olisi hyvä käydä asia läpi seuraavassa valiokunnan kokouksessa, jotta hyvä henki säilyisi jatkossakin.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset