Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Kansallisen kivääriyhdistyksen perustajan ja pitkäaikaisen puheenjohtajan sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

HELSINKI

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Kansallisen kivääriyhdistyksen (NRA) perustajan ja pitkäaikaisen puheenjohtajan sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. 77-vuotias mies tuomittiin 40 päiväsakkoon, mikä tekee hänen tuloillaan 680 euroa.

Mies oli yhdistyksen puheenjohtajana toimiessaan julkaissut yhdistyksen nettisivuilla kirjoituksen otsikolla "Puheenjohtajalla on asiaa". Viime vuoden kesällä julkaistussa kirjoituksessa sanottiin muun muassa, että roduilla on merkittäviä eroja.

Tekstissä väitettiin, ettei musta väestö kykene hyödyntämään tehokkaasti suotuisaa lämmintä ilmastoa kasvattaakseen ravintoa itselleen ja karjalle, ja että impulsiivisuus sekä silmitön väkivallan käyttö on tyypillistä mustalle rodulle.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan kirjoitus sisältää afrikkalaisperäistä väestöä solvaavia tai panettelevia kannanottoja, ja se on omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja jopa vihaa kirjoitusten kohdetta kohtaan. Oikeuden mukaan kirjoituksessa myös vahvistetaan tiettyyn ryhmään kohdistuvia ennakkoluuloja.

–  Kirjoitusta ei ole pidettävä sananvapauden rajoissa esitettynä asiallisena, ankarassakin muodossa hyväksyttävänä kritiikkinä taikka sallittuna liioitteluna tai provokaationa, kansliatuomiossa todetaan.

Mies vetosi asian saamaan julkisuuteen

Runo K. Kurko kiisti syytteen ja vaati, että hänet joka tapauksessa jätetään asian saaman julkisuuden vuoksi tuomitsematta rangaistukseen tai että rangaistusta kohtuullistetaan.

Käräjäoikeudelle hän kertoi olevansa Kansallisen kivääriyhdistyksen perustajajäsen ja kunniapuheenjohtaja sekä olleensa joskus eduskunnassa asiantuntijana kuultavana. Media ei hänen mukaansa kuitenkaan aiemmin ollut hänestä kiinnostunut, mutta nyt hänen nimensä oli julkaistu lehdessä jo ennen kuin hänet oli haastettu.

Käräjäoikeus toteaa tuomiossa, että Kurkon nimi on julkaistu lehdessä ennen asian ratkaisemista, mutta asian saamaa julkisuutta ei voi pitää niin poikkeuksellisena, että sillä olisi merkitystä tuomion kannalta.

Kurko kertoi maaliskuussa Iltalehdelle, että jätti puheenjohtajan tehtävät kuultuaan häntä vastaan nostetuista syytteistä.

Kommentoi










Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa