Helsinki-Vantaalla ulosmarssi – merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen

HELSINKI

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on meneillään maahuolintayhtiö Swissportin kuormaajien ulosmarssi, jolla on merkittäviä vaikutuksia lentoaseman toimintaan, Finavia kertoo. Ulos on tiettävästi marssinut useita Ilmailualan Unionin (IAU) jäseniä. Ulosmarssi tapahtui hieman ennen kello kolmea iltapäivällä.

Finaviasta neuvotaan, että lennolle tänään lähtevien kannattaa seurata lentotietoja Finavian verkkosivuilta ja mahdollisuuksien mukaan varautua matkustamaan pelkästään käsimatkavaroilla.

Ulosmarssista uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Finavian verkkosivujen mukaan Iltapäivän lennoista moni on ollut myöhässä, osa useita tuntejakin. Finnairilla on myös peruttu edestakaiset lennot Delhiin sekä Singaporeen. Lentoyhtiön viestinnästä kerrotaan, että joitain muutoksia saattaa olla tulossa myös Euroopan-liikenteeseen.

Koska työnseisauksen kesto on epävarma, Finnair pyytää, että huomenna yhtiön lennoille tulevat matkaavat vain käsimatkatavaroiden kanssa.

Työnseisaus tuli yllätyksenä

Palvelualojen työnantajat (Palta) sanoo tuomitsevansa IAU:laisten laittoman ulosmarssin. Alalla ei ole voimassaolevaa työehtosopimusta, minkä vuoksi työnseisauksesta olisi pitänyt ilmoittaa työriitalain mukaisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen.

–  Tällaista ilmoitusta ei ole tehty, minkä vuoksi toimet ovat työriitalain vastaisina laittomia, Paltan tiedotteessa sanotaan.

Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo STT:lle, ettei liitolla ole vielä tietoa ulosmarssin kestosta.

STT ei ole toistaiseksi tavoittanut IAU:ta kommentoimaan tilannetta.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset