Huhtasaari ei aio tavoitella perussuomalaisten puheenjohtajuutta, Juho Eerola jonkin verran kiinnostunut

HELSINKI

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) sanoo STT:lle, ettei aio tavoitella perussuomalaisten puheenjohtajuutta. Hän ei ole myöskään kiinnostunut varapuheenjohtajuudesta.

Huhtasaari sanoo, että hänen arkensa on nyt Brysselissä.

–  Minulla on perhe täällä, lapset täällä, arki täällä, en tule viikonloppuisinkaan kotiin, hän sanoo.

Puolueen nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti tänään, ettei hae jatkokautta elokuun puoluekokouksessa.

Huhtasaaren mukaan Halla-ahon päätös on surullinen, mutta sitä on kunnioitettava ja se oli jo tiedossa. Aiemmin Huhtasaari kirjoitti Twitterissä, että Halla-aho uskalsi uida vastavirtaan.

–  Jussi on nöyrä, empaattinen ja analyyttinen. Hänellä ei koskaan ollut tarvetta pomottaa tai osoittaa kaapin paikkaa. Hän johti esimerkin voimalla, koska hänellä oli siihen varaa. Pehmeät ominaisuudet tuottivat kovat tulokset, hän kirjoitti.

Eerola on jonkin verran kiinnostunut

Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola kertoo olevansa jonkun verran kiinnostunut perussuomalaisten puheenjohtajuudesta. Hänen mukaansa kisaan lähtö riippuu siitä, ketkä muut tavoittelevat puheenjohtajuutta. Varapuheenjohtajuutta hän kertoo tavoittelevansa.

Eerola on ollut puolueen puheenjohtajistossa sekä Halla-ahon edeltäjän Timo Soinin että Halla-ahon aikana.

Potentiaalisia nimiä perussuomalaisten puheenjohtajaksi ovat lisäksi muun muassa puolueen 1. varapuheenjohtaja Riikka Purra ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio. STT ei ole tavoittanut Purraa kommentoimaan asiaa. STT sai Tavioon yhteyden tekstiviestitse, mutta tämä ei kertonut, onko hän kiinnostunut puheenjohtajuudesta.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Arja Juvonen puolestaan kertoi Ilta-Sanomille, ettei vielä tiedä, asettuako ehdolle.

Kommentoi










Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa