Hus: Koronaviruksen deltamuunnos voi aiheuttaa raskaana oleville aiempia virusmuunnoksia vaikeampia oireita

HELSINKI

Koronaviruksen deltamuunnos aiheuttaa raskaana oleville keskivaikean tai vaikean tautimuodon muuta väestöä useammin, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus). Raskaana olevan koronavirustauti voi Husin mukaan kasvattaa myös ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyyttä.

Husin naistentautien ja synnytysten toimialajohtajan Seppo Heinosen mukaan Britanniasta saadut tutkimustiedot puoltavat raskaana olevien koronarokottamista.

–  Britanniassa suositellaan nyt vahvasti, että raskaana olevat ottaisivat koronarokotteen. Tutkimustieto puoltaa, että raskaana olevien kannattaa ottaa rokote viipymättä myös Suomessa, sillä deltamuunnoksen voimakas lisääntyminen väestössämme on juuri nyt ajankohtaista. Rokotteen vasta-aineita on todettu siirtyvän äidiltä sikiölle, jolloin ne voivat suojata myös vastasyntynyttä lasta, Heinonen sanoo Husin tiedotteessa.

Hus muistuttaa, että raskaana oleva voi halutessaan ottaa koronarokotteen missä tahansa raskauden vaiheessa. Ennen raskautta aloitetun koronarokotussarjan toisen annoksen voi myös ottaa raskauden aikana. Raskauden yrittämistä tai hedelmällisyyshoitoja ei myöskään tarvitse siirtää koronarokotuksen vuoksi.

Kommentoi










Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa