Iltavirkut jaksavat töissä aamuvirkkuja huonommin, todistaa tuore tutkimus – kärsivät enemmän monista uniongelmista

HELSINKI

Iltavirkut keski-ikäiset kokevat työkykynsä huonoksi kaksi kertaa useammin kuin aamuvirkut ikätoverinsa, osoittaa Oulun yliopiston tutkimus. Iltavirkuilla miehillä voi olla jopa kohonnut riski ennenaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Aamuvirkkuihin verrattuna iltavirkut nukkuivat vähemmän ja kärsivät useammin unettomuudesta. He myös nukkuivat useammin arkena kertynyttä univelkaa pois vapaapäivinä.

Iltavirkut olivat myös aamuvirkkuja todennäköisemmin naimattomia ja työttömiä, joskin iltavirkuista naisista useampi oli korkeasti koulutettu ja korkeammassa asemassa työelämässä aamu- ja päivävirkkuihin naisiin verrattuna.

Rytmi huomioon työaikatauluissa, jos mahdollista

Ihmiset voidaan jakaa sisäisen vuorokausirytminsä perusteella aamu-, päivä- ja iltatyyppeihin. Kehon luonnollinen uni-valverytmi eli kronotyyppi on geneettinen ominaisuus, mutta myös ympäristötekijät työaikatauluista perhe-elämään voivat vaikuttaa siihen.

–  Ehdotamme, että kronotyyppi otetaan huomioon työkyvyn tukemisessa, terveyden edistämisessä ja mahdollisuuksien mukaan työaikataulujen suunnittelussa, professori Leena Ala-Mursula sanoo tiedotteessa.

Oulun yliopiston tutkimukseen osallistui lähes 6  000 ihmistä, jotka vastasivat 46-vuotiaina laajaan kyselyyn. Sen jälkeen tutkijat seurasivat neljän vuoden ajan heidän eläköitymistä koskevia tietojaan Kelan ja Eläketurvakeskuksen rekistereistä.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa