Kansanedustaja Mika Niikko myöntää yrityksensä myyneen sähkötupakkaa mutta kiistää kaksoisroolin – sanoo myyntityön olleen loppunut sähkötupakkaa puolustavien eduskuntapuheenvuorojen aikaan

HELSINKI

Kansanedustaja Mika Niikko (ps.) myöntää, että hänen yrityksensä Eurosolid on myynyt sähkösavuketuotteita muutaman kuukauden ajan.

–  Vaikka minulta ei ole kysytty, niin olen avoin. Poikani myi muutaman kuukauden ajan sähkösavuketuotteita yritykseni Eurosolid Oy:n kautta, jonka osake-enemmistön olen omistanut vuodesta 1994, hän kertoo tiedotteessa.

Niikon mukaan tupakkalain eduskuntakäsittelyn aikoihin keväällä 2016 myyntityö oli jo lopetettu.

–  Minä itse tai kukaan lähipiirissäni ei suunnitellut sähkötupakan myyntiä, saati maahantuontia, eduskuntakeskustelun aikaan tai sen jälkeen, hän kirjoittaa.

Niikon mukaan hänellä ei siten ole kaksoisroolia kansanedustajana toimiessaan.

–  Kansanedustajalla on oikeus olla yrittäjä siinä missä muillakin, hän kirjoittaa.

Suomen Kuvalehti kirjoitti maanantaina julkaistussa artikkelissa, että Niikko suunnitteli sähkötupakkatuotteiden maahantuontia lokakuussa 2015. Lehden mukaan Niikon toisen yhtiön, Finnsolid Exportin, hallitus valtuutti pääosakkaansa Niikon neuvottelemaan valtion erityisrahoitusyhtiöltä Finnveralta enintään 100  000 euron rahoitusta tuotteiden maahantuontia varten. Samaan aikaan Suomessa valmisteltiin tupakkalain kokonaisuudistusta. Lehden mukaan Niikko hyökkäsi sekä blogissaan että eduskuntapuheenvuoroissaan sähkötupakan sääntelyn kiristämisaikeita vastaan, kun lakiesitystä käsiteltiin seuraavana keväänä.

Niikko sanoo tiedotteessa luopuneensa Finnsolid Exportin osakkeista vuonna 2015.

Niikko kieltäytyi STT:n haastattelusta

Niikko sanoo tehneensä eduskuntakeskusteluissa selväksi, ettei kannata tupakointia missään muodossa.

–  Kiinnostukseni aiheessa on tähdännyt tupakoinnin haittojen pienentämiseen. En ollut jäsen lakia käsitelleissä valiokunnissa, hän puolustautuu tiedotteessa.

STT on pyytänyt Niikkoa kommentoimaan asiaa puhelimitse tai vastaamaan lisäkysymyksiin sähköpostitse. Niikko ei suostunut antamaan haastattelua eikä vastaamaan sähköpostikysymyksiin vaan totesi avustajansa välityksellä, että asia on hänen osaltaan loppuun käsitelty.

Niikko on joutunut selvittämään lähiaikoina muitakin yritystoimiaan, kun viime viikolla Suomen Kuvalehti uutisoi hänen ja kansanedustaja Ville Vähämäen (ps.) olleen perustajaosakkaina Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä. Lehden mukaan Niikolla on tiedettyä syvempi sidos yritykseen, jonka toimintaa Suomessa hän on poliitikon roolissa edistänyt.

Kokoomuksen puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Petteri Orpo sanoi keskiviikkona MTV:lle, että jos esitetyt väitteet pitävät paikkansa, Niikko ei voi jatkaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

Orpo täsmensi lausuntoaan myöhemmin STT:lle ja sanoi, että Niikon kytköksiä tulee hänestä käydä vielä läpi.

– On aivan päivänselvää, ettei ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalla tai jäsenellä voi olla maan edun vastaisia suhteita. Mutta odotan sitä, että eduskuntakausi alkaa ja asia keskustellaan, ei mennä vielä asioiden edelle, hän sanoi.

Orpon mukaan asia on myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän asia.

Niikko toimitti viime viikolla selvityksen Kiina-yhteyksistään valiokunnan jäsenille. Monet valiokuntaan kuuluvat kansanedustajat ovat kertoneet pitävänsä perusteltuna, että valiokunta käy vielä asiasta keskustelun seuraavassa kokouksessaan. Orpo sanoo olevansa samoilla linjoilla.

Seuraava kokous pidetään sen jälkeen, kun eduskunta kokoontuu helmikuun 4. päivä.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi