Amorellan karilleajon syy ei ole selvillä, Otkesin mukaan viitteitä teknisestä viasta ei ole – laivaan tuli vettä sisälle, pohjassa useita reikiä

HELSINKI

Sunnuntaina karille ajaneen Viking Linen Amorella-aluksen vahinkojen laajuutta arvioidaan parhaillaan. Aluksen pohjaan tuli vaurioita, mutta tarkempaa tietoa vahingoista ei vielä ole, yhtiön tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoo STT:lle.

Laivan pohjassa on useita reikiä ja onnettomuudessa alukseen tuli jonkin verran vettä sisälle, Boijer-Svahnström sanoo. Sukeltajat ovat tutkineet alusta ja kuvanneet sen pohjaa sunnuntain ja maanantain aikana.

Viking Line piti maanantaiaamuna yhtiön sisäisen kokouksen, missä tapahtumia käytiin läpi. Onnettomuuden syytä selvitetään nyt viranomaisten kanssa.

–  Emme viitsi mennä spekuloimaan syytä. Asioita täytyy edelleen kartoittaa ja tutkia ennen kuin tiedetään syytä. Mutta harvinaisiahan nämä (onnettomuudet) ovat, Boijer-Svahnström kertoo.

Tavoitteena on siirtää Amorella korjattavaksi Turun korjaustelakalle Naantaliin. Vahingot eivät tiedotusjohtajan mukaan ole niin mittavat, ettei laivaa saisi korjattua takaisin liikennöintikuntoon.

Aluksen turvallinen siirtäminen ja telakalle hinaaminen ovat selvityksen alla, ja tarkempi aikataulu ei ole vielä tiedossa.

Amorella on tällä hetkellä Järsö-nimisen saaren rannassa, minne se ajettiin pohjakosketuksen jälkeen. Tiedotusjohtajan mukaan siirtoa ei pystytä tekemään vielä maanantaina.

–  Se on mutapohja, missä laiva makaa. On hyvä, että se on pehmeä pohja, mutta se on aika tiiviisti kiinni siinä. Voi mennä muutama päivä ennen kuin pääsemme irrottamaan Amorellaa. Tässä on vielä aika paljon avoimia kysymyksiä.

Otkes on laivaa vastassa telakalla

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) ilmoitti heti tuoreeltaan sunnuntaina aloittaneensa tapauksesta tutkinnan. Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi kertoo STT:lle, että tutkinta on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta hän ei halua spekuloida onnettomuuden syistä.

Tapahtumien kulku varmistetaan ensin, minkä jälkeen siitä voidaan kertoa julkisuuteen. Nurmi arvioi, että tähän kuluu aikaa kuukaudesta kahteen. Otkes on puhuttanut ja kuullut asianosaisia, ja tarkempi tekninen tutkinta alkaa myöhemmin.

–  Tähtäämme siihen, että kun alus tulee korjaustelakalle, ollaan paattia vastassa siellä, Nurmi kertoo.

Nurmen mukaan laivan vauriot näkyvät paremmin, kun alus on kuivilla. Lisäksi vauriontorjuntatoimenpiteitä ei haluta häiritä tutkinnalla.

Tärkeässä osassa tutkintaa ovat tekniset tallenteet, jotka ovat kuin laivan musta laatikko. Tutkinnassa selvitetään, miten alus on kulkenut ja miten sitä on ohjattu. Lisäksi selvitetään teknisten järjestelmien toiminta ja mahdolliset häiriöt.

–  Meillä ei ole viitteitä siitä, että teknistä vikaa olisi ollut, mutta se ei tarkoita, ettei sitä olisi voinut olla, Nurmi sanoo.

Onnettomuustapahtuman lisäksi Otkes tutkii myös pelastustoimet ja niiden onnistumisen.

–  Kun näillä meidän rannikon väylillä ajetaan isoilla aluksilla jatkuvasti ja tämmöistä sattuu, tästä täytyy ottaa opiksi, että näin ei kävisi enää, Nurmi lisää.

"Ei tämä ole vaarallinen reitti"

Laivalta evakuoitiin sunnuntaina kaikki noin 200 matkustajaa sekä osa 80-henkisestä miehistöstä. Johanna Boijer-Svahnström kertoo, että laivalla on vielä 49 miehistön jäsentä, jotka työskentelevät laivan sähkö- ja koneosastoilla. Myös päällystö on vielä laivalla.

Laivan kyydissä on myös 41 rekkaa ja noin 40 henkilöautoa sekä matkustajien matkatavarat.

–  Nyt pohditaan, miten ne saadaan kuljetettua turvallisesti maihin. Yksi mahdollisuus on, että rahti tyhjennetään ennen kuin laiva siirretään Naantaliin, Boijer-Svahnström kertoo.

Tiedotusjohtajan mukaan liikennehäiriöt jäävät onnettomuuden takia pieniksi. Amorellan korvaa sen sisaralus Gabriella, joka normaalisti liikennöi Helsingistä Tallinnaan. Gabriella kulkee samalla reitillä kuin Amorella, eli Ahvenanmaan saaristossa saman kapeikon läpi, missä sunnuntainen pohjakosketus tapahtui.

–  Ei tämä ole mikään vaarallinen reitti. Meidän kaikki laivamme menevät tästä, Boijer-Svahnström vakuuttaa.

Tiedotusjohtajan mukaan matkoja ei ole juurikaan peruttu onnettomuuden jälkeen. Boijer-Svahnström lisää, etteivät matkustajamäärät ole muutenkaan suuria koronaviruksen ja aiempien matkustusrajoitusten takia.

Viking Linella yt-neuvottelut käynnissä

Viking Linella oli jo ennen Amorellan onnettomuutta taloudellisia vaikeuksia. Yhtiö aloitti syyskuun alussa yhteistoimintaneuvottelut, joiden arvioidaan johtavan enintään 200 työntekijän osa-aikaistamiseen, lomauttamiseen tai irtisanomiseen.

Yt-neuvottelut koskevat yhtiön koko noin 570 työntekijän maahenkilöstöä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Laivahenkilökunta ei kuulu neuvotteluiden piiriin. Neuvotteluiden arvioidaan kestävän kuusi viikkoa.

Viking Linen henkilökuntaa on ollut keväästä asti enemmän tai vähemmän lomautettuna. Taustalla on koronaviruspandemia ja siihen liittyneet matkustusrajoitukset, joiden seurauksena matkustajamäärät ovat romahtaneet. Yhtiö kertoi kuukausi sitten, että vuoden alusta katsottuna matkustajamäärät ovat olleet 2,4 miljoonaa edellisvuotta pienempiä.

Elokuussa kerrottiin myös, että Viking Linen liikevaihto romahti toisella neljänneksellä 22,6 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 131,1 miljoonasta eurosta. Liiketulos painui 5,9 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuotta aiemmin tulos oli 5,4 miljoonaa euroa.

Yhtiö odottaa, että koko vuoden tulos tulee olemaan tappiollinen.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa