Kittilässä evakuoitiin 70 asukasta tulvan alta, vesi nousee ympäri Lappia

HELSINKI

Kittilässä evakuoitiin tänään 70 ihmistä Ounasjoessa nousevan tulvan tieltä. Operaatio aloitettiin aamuyhdeksältä, ja se saatiin valmiiksi iltapäivällä.

Ihmisiä evakuoitiin niin koteihin, terveyskeskukseen kuin Kittilän hotelleihin. Evakuoitujen joukossa on muun muassa 27 Palvelutalo Pääskylän iäkästä asukasta, joiden turvalliseen siirtymiseen varattiin runsaasti aikaa.

Evakuoinnin valmistuttua aloitettiin uhatun Pääskylänniemen alueen suojaaminen, johon on varattu aikaa kaksitoista tuntia.

–  Sinne rakennetaan 800-metrinen tulvapenger, jonka korkeus vaihtelee 20 ja 90 sentin välillä, kertoo Kittilän kunnanjohtaja Antti Jämsén.

Vaikka virallinen päätös evakuoinnin aloittamisesta tehtiin vasta eilen, tieto sen lähestymisestä oli välitetty alueen asukkaille jo aiemmin.

Kittilässä on Jämsénin mukaan varauduttu tulvaan hyvin, sillä kunnalla on niistä kokemusta. Vuoden 2005 Ounasjoen suurtulva aiheutti siellä kuuden miljoonan euron vahingot.

Tuoreimman ennusteen mukaan silloisen tulvan taso saattaa tänä keväänä ylittyä. Vesi nousee tällä hetkellä nopeasti, mutta se ei vielä ole ehtinyt nousta teille tai pihoille.

Tulvahuippua ennustetaan tällä hetkellä ensi viikolle, ja Kittilässä on varauduttu suhteellisen pitkään evakuointiin.

–  Alustavasti viikosta puoleentoista. Olemme varautuneet siihen, että tästä tulee pitkäkestoinen tulva.

Varautuminen hyvällä tasolla

Kittilän lisäksi muuallakin pohjoisessa on luvassa poikkeuksellinen tulvakevät. Lumen määrässä tehtiin talvella ennätyksiä ympäri Lappia.

–  Vuonna 2005 jokien latva-alueilla oli samanlaisia lukemia kuin nyt, mutta nyt niitä on koko Lapin alueella, sanoo johtava vesitalousasiantuntija Timo Alaraudanjoki Lapin ely-keskuksesta.

Lumen määrä keskimääräiseen verrattuna on ollut noin kaksinkertainen, ja Alaraudanjoen mukaan ennätystulvia odotetaan muuallekin kuin Ounasjokeen.

–  Tornion- ja Muonionjoen yläosassa näyttää tulevan poikkeuksellisen suuret tulvat. Siellä ennätys on vuodelta 1963, ja mittauksia on tehty vuodesta 1911 asti.

Myös Rovaniemellä ollaan lähellä ennätystä ja jännitetään mahdollisen evakuoinnin tarvetta.

–  Rovaniemellä ollaan ihan siinä rajoilla, mutta yritetään selvitä teiden korotuksilla, Alaraudanjoki kertoo.

Kittilä pääsi rakentamaan väliaikaista tulvapengertään melko täpärästi, mutta pengerryksiä on ehditty monin paikoin tehdä hyvissä ajoin. Alaraudanjoki on varautumiseen tyytyväinen.

–  On ollut aika pitkä varautumisaika, ja varautuminen on aika lailla tapissa.

Mahdollisuus pahempaan

Lapissa siis rikotaan vuosikymmeniä vanhoja ennätyksiä, mutta osa tavallisista tulvaseuduista säästyy tänä vuonna tulvilta kokonaan. Etelämpänä talvi oli erittäin vähäluminen.

–  Pohjanmaan tulvat ovat tänä vuonna muisto vain, sanoo Ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

Vehviläisen johtama tulvakeskus vastaa tulvaennusteiden tekemisestä. Ennuste ei ole viime päivinä paljoa muuttunut, mutta suunta on ollut ylöspäin. Kittilässä vahinkorajan arvioidaan ylittyvän huomenna, mutta tulvahuippu olisi tulossa vasta viikon kuluttua.

–  Vesi nousee tällä hetkellä noin 40 senttiä vuorokaudessa. Nousuvauhti on aina tätä luokkaa, mutta kysymys on, kuinka kauan se kestää.

Onni onnettomuudessa on tänä keväänä ollut lumien suhteellisen hidas sulaminen. Jos sulaminen olisi tapahtunut kertarysäyksellä, tulvista olisi tullut vielä pahemmat.

–  Kyllä tässä huonomminkin olisi voinut käydä, mutta ensi viikko ja sateet voivat vielä kääntää tämän päälaelleen. Tässä on monta jännitettävää asiaa, Vehviläinen varoittaa.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset