THL ohjeistaa kuntia tarjoamaan kolmansia koronarokoteannoksia immuunipuutteisille – kolmas rokotekierros aloitettu ainakin Hus-alueella ja Varsinais-Suomessa

HELSINKI

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa kuntia tarjoamaan kolmatta koronarokotusta 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunivaste on taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut. Kunnissa voidaan alkaa rokottaa tätä ryhmää kolmansilla annoksilla välittömästi.

THL:n ohjeistuksen mukaisesti voimakkaasti immuunipuutteisiksi katsotaan muun muassa elinsiirto- ja dialyysipotilaat sekä synnynnäisen immuunipuutoksen omaavat ihmiset. Kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta.

–  Tutkimusten mukaan voimakkaan immuunipuutteisille kaksi rokoteannosta ei riitä suojaamaan riittävästi koronavirustaudilta, vaan heille suositellaan kolmen annoksen rokotussarjaa. Kolmas annos täydentää immuunipuutteisen perusrokotussarjan suojan valtaosalla riittävälle tasolle, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

THL ehdotti kolmatta rokoteannosta immuunipuutteisille jo syyskuun alussa. Asiassa odotettiin STM:n siunausta.

Nohynek kertoo STT:lle, että asiassa ei tarvinnut tehdä asetusmuutosta, vaan THL:n suositus riittää rokoteohjeistuksen muutoksessa. Kolmansia rokoteannoksia voidaan siis antaa valtioneuvoston nykyisen asetuksen puitteissa.

THL valmistelee ohjetta alkuvuonna rokotteen saaneille

Nohynekin mukaan kolmannen rokoteannoksen suosituksen piirissä on nyt noin 50  000 ihmistä.

Kolmannen annoksen antaminen vakavasti immuunipuutteisille ei tulisi hidastaa ensimmäisen ja toisen rokoteannosten antamista kunnissa, THL muistuttaa. Nohynekin mukaan rokotteita tulee Suomeen tällä hetkellä hyvin eikä annoksista pitäisi tulla pulaa.

–  Pikemminkin on kysymys siitä, onko rokottajia tarpeeksi ja miten pian saadaan ihmisille se tieto, että he kuuluvat näihin riskiryhmiin, Nohynek sanoo STT:lle.

THL kertoo valmistelevansa mahdollisimman pian ohjetta kolmannen rokoteannoksen antamisesta niille, jotka saivat koronarokotteen rokotusjärjestyksen kärkipäässä nykyistä lyhyemmällä, 3–4 viikon annosvälillä. Tähän ryhmään kuuluu muun muassa koronapotilaiden parissa toimivaa terveydenhuoltohenkilöstöä sekä hoivakotien iäkkäitä asukkaita ja heitä hoitavia työntekijöitä. Heistä suuri osa rokotettiin lyhyemmällä annosvälillä alkuvuonna.

Muiden ryhmien osalta kolmannen rokoteannoksen tarvetta tarkastellaan myöhemmin syksyllä, THL kertoo.

Kunnat saivat ohjeistuksen jo eilen

Varsinais-Suomen sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirit (Hus) kertoivat aiemmin tänään aloittavansa kolmannet rokotekierrokset voimakkaasti immuunipuutteisille. THL ohjeisti kuntia asiasta eilen illalla, Nohynek kertoo. Myös Pohjois-Karjalan Siun Sote valmistelee kolmansien rokotusten aloittamista.

Hus kertoi aamulla, että se aloittaa kolmannen koronarokotteen antamisen vanhenemassa olevasta Modernan rokote-erästä.

Uudenmaan alueellisessa koordinaatioryhmässä Hus ja kunnat päättivät eilen käynnistää kolmansien rokoteannosten antamisen välittömästi ennen STM:n mahdollista asetusta, jotta vanhenemassa oleva rokote-erä saataisiin käytettyä. Ryhmän puheenjohtajan ja vs. johtajaylilääkärin Jari Petäjän mukaan rokottamiselle saatiin suullinen lupa STM:stä.

Husin vanhenevia rokotteita annetaan myös terveydenhuollon henkilöstölle

Husissa vanhenevasta rokote-erästä pyrittiin ensisijaisesti antamaan ensimmäisiä ja toisia koronarokoteannoksia, mutta varastossa on edelleen 15  000 Modernan koronavirusrokotetta, joiden viimeinen käyttöpäivä on 22. syyskuuta.

Petäjän mukaan paine aloittaa kolmansien rokotteiden antaminen kasvoi, kun suuren rokote-erän vanhenemispäivä lähestyi lähestymistään.

–  Tavoite on ilman muuta saada jokainen rokoteannos menemään, mutta tämä on ihan teknisesti todella vaativa harjoitus saada ne kaikki kulumaan, Petäjä kertoo STT:lle.

Petäjä arvelee, ettei kaikkia annoksia ehditä käyttämään ennen 22. päivää eli ensi viikon keskiviikkoa.

Petäjän mukaan immuunipuutteisten lisäksi rokotteita annetaan terveydenhuollon kantokyvyn kannalta kriittisimmille henkilöstöryhmille.

–  (Näitä) ovat esimerkiksi teho-osastojen henkilökunta kokonaisuudessaan ja leikkausosastojen henkilökunta kokonaisuudessaan ja monien muiden alueiden henkilöstö, Petäjä kertoo.

Petäjän mukaan näihin ryhmiin kuuluu Husin alueella kymmeniä tuhansia henkilöitä.

Suomessa 501 uutta koronatartuntaa

Suomessa on raportoitu 501 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 6  601 tartuntaa, mikä on 1  854 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Suomessa koronarokotteen toisen annoksen on THL:n mukaan saanut 65,9 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Toisen rokoteannoksen on tähän mennessä saanut yli 3,22 miljoonaa ihmistä.

Toisen rokoteannoksen saaneiden määrä on noussut eilisestä yli 33  000:lla.

Ensimmäisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 83,1 prosenttia, eli ensimmäisen annoksen on Suomessa saanut noin 4,06 miljoonaa ihmistä.

Ensimmäisen rokoteannoksen saaneiden määrä on noussut eilisestä lähes 6  000:lla.

Suomessa sairaalahoidossa on 98 koronaviruksen aiheuttamaa tautia sairastavaa ihmistä, joista tehohoidossa on 20.

Sairaalahoidossa olevien koronaviruspotilaiden yhteismäärä on noussut keskiviikosta yhdellä ihmisellä. Tehohoidossa on yhdeksän koronavirusta sairastavaa vähemmän kuin keskiviikkona.

Suomen tartuntatautirekisteriin on kirjattu yhteensä 1  052 koronaan liittyvää kuolemantapausta.

Jätevesiseurannan perusteella koronaviruksen määrä on vähentynyt

Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on laskussa. Kahden viime viikon ilmaantuvuus on 119, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli 152.

Myös THL:n jätevesiseurannan perusteella koronaviruksen kokonaismäärä on vähentynyt. Tutkituista kaupunkialueista aiempaan viikkoon verrattuna vähemmän virusta havaittiin Helsingissä, Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kouvolassa ja Rovaniemellä. Joensuussa koronaa havaittiin saman verran kuin aiemmalla viikolla.

Espoon, Kuopion, Oulun, Vaasan, Porin ja Lappeenrannan jätevesissä koronavirusta oli enemmän kuin aiemmalla viikolla. Eniten viruksen määrä jätevedessä lisääntyi Kuopiossa. Vertailtavat näytteet otettiin 5.–6. syyskuuta ja 12.–13. syyskuuta.

Jätevesiseurannan tuoma tilannekuva koronaviruksen lukumääristä on testausaktiivisuudesta riippumaton. THL:n mukaan se tukee muita epidemian mittareita.

THL:n tietojen mukaan suurin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Vaasan sairaanhoitopiirissä, jossa se on 209, ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa se on 178.

Pienintä ilmaantuvuus on Ahvenanmaalla ja Pohjois-Karjalassa, joissa se on 17. Luvut ovat pyöristettyjä.

Kommentoi










Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa