Korona tuonut lisäpotkua lomamökkien varaamiseen – mökkejä varataan etätöitä varten

HELSINKI

Matkustussuositusten kiristyminen uusien koronavirusmutaatioiden myötä on tuonut lisäpotkua lomamökkien varaamiseen. Lomamökkejä vuokraavan Lomarenkaan toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola kertoo, että mökkilomailu koetaan selkeästi turvalliseksi matkustusmuodoksi.

–  Mökkien käyttö ja lomailu näyttää erittäin vilkkaalta helmikuun alusta loppukeväälle, Olkkola arvioi.

Hotelleilla sen sijaan menee edelleen heikosti. Hotelleissa näkyy ulkomaisten matkailijoiden puute, eivätkä kotimaiset matkailijat täytä heidän poissaoloaan.

–  Sitä mukaa kun tiukennuksia tulee viranomaisten toimesta, niin kyllähän se näkyy ainoastaan ja vain negatiivisesti varaustilanteessa, kertoo SOK:n johtaja Nina Nieminen.

Lomarenkaan Olkkolan mukaan lomamökkien kysyntä näyttää poikkeavan aiemmista vuosista, sillä mökkejä on varattu myös etätöiden tekemistä varten.

–  Tänä vuonna muutkin mökkityypit kuin pelkästään hiihtokeskusmökit ovat tehneet hyvin kauppansa, Olkkola sanoo.

Mökkelijäkunta on hänen mukaansa kaksijakoinen. Hiihtokeskusten lisäksi osa haluaa olla luonnon lähellä, mutta eivät ole niinkään kiinnostuneita laskettelusta tai hiihtämisestä.

–  Kun teet kuukausitolkulla kotona töitä, seinät alkavat helposti kaatua päälle. Silloin haetaan luontoa lähellä olevaa paikkaa tehdä etätyötä, Olkkola arvelee.

–  Sen vuoksi nämä ympärivuotiset mökkikohteet, jotka eivät ole hiihtokeskusten yhteydessä, ovat nostaneet päätään.

Olkkola korostaa, että mökkilomalla ihmiset pystyvät toimimaan ikään kuin omassa kuplassaan. He ovat paremmin eristyksessä koronasta kuin kotonaan.

Hotellien varaustilanne elää

Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta kertoo, että hotellien varaustilanne on elänyt. Jossakin vaiheessa varaukset kasvoivat selkeästi. Joulua vasten tuli kuitenkin suosituksia ettei matkustettaisi, mikä vaikutti merkittävästi hotellien käyttöasteisiin.

Vuorentausta odottaa, että kotimaisia varauksia on tulossa talvella hieman enemmän kuin vuosi sitten. Hotellien liikevaihdot ovat kuitenkin jäämässä rajusti normaalitalvesta ulkolaisten asiakkaiden puuttuessa. Varauksia tehdään kuitenkin hyvin lyhyellä aikavälillä.

–  Tällä hetkellä ollaan odottavalla kannalla, hän sanoo.

Myös SOK:n Nieminen on pannut merkille, että varauksia tehdään ja perutaan Sokos Hotelseissa pikavauhtia juuri ennen matkaa.

–  Mitä lähemmäksi lähtöhetkeä ja hotellimajoituksen päivämäärää tullaan, sitä enemmän ihmiset peruvat, Nieminen kertoo.

Ulkomaalaisten jättämä aukko ei täyty

Myönteistä Niemisen mukaan on se, että tavallisesti etelän lämpöön matkustavat suuntaavat matkansa nyt kotimaahan. Toki ollaan vuoden takaista jäljessä erityisesti Levin hiihtokeskuksessa, eivätkä kotimaiset matkailijat täytä ulkomaalaisten matkailijoiden jättämää aukkoa.

Hiihtolomaviikot ovat perinteisesti vilkkaita hiihtokeskuksissa. Niemisen mukaan näyttää siltä, että ihmiset ovat suunnitelleet matkustavansa hiihtolomien aikana, mutta ei samassa määrin kuin aiempina vuosina.

–  Oletettavaa on, että käy samalla tavalla kuin joulunpyhinä, kun hallitus ja viranomaiset kehottivat pysymään enemmän kotona. Ihmiset toimivat sen mukaan, hän arvioi.

Selvä notkahdus tammikuussa

Lomarenkaan Olkkola kertoo, että kuluvan tammikuun aikana on ollut näkyvissä selvä notkahdus. Tammikuu on kuitenkin yleensäkin välikuukausi lomamökkien vuokrauksessa.

Joulun seutu ja varsinkin tammikuu ovat olleet ulkomaalaisten matkailijoiden huippukuukausia.

–  Joulu ja uusivuosi olivat poikkeuksellisia, koska ulkomaisia matkustajia ei ollut, mutta kotimaiset matkailijat olivat kovastikin liikkeellä, Olkkola sanoo.

Kevättä ja kesää kohti mökkimatkailu on tavallisestikin ollut kotimaisten matkailijoiden varassa. Olkkola odottaa, että seuraavan kerran ulkomaalaisten poisjääminen näkyy vasta elokuussa.

---

Korjattu klo 11.22: Toimitusjohtaja Olkkolan yhtiö on Lomarengas, ei Matkarengas.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa