Kaikki maanantaiksi julistetut lakonuhat toteutuvat – mukana jopa noin 100  000 työntekijää

HELSINKI

Kaikki maanantaiksi julistetut lakonuhat toteutuvat, sillä sovittelut on tältä erää käyty, eikä valmista tullut, valtakunnansovittelijan toimisto kertoo Twitterissä. Lakot koskevat Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n alaisia työntekijöitä.

Sovittelun jatkumisesta viikonvaihteessa ei ole sovittu. Mukana lakoissa on yhteensä jopa noin 100  000 työntekijää.

Teollisuusliiton piirissä lakkoilijoita on noin 35  000.

Kolmepäiväistä lakkoa uhkaavat seurata Metsäteollisuuden julistamat työsulut, jotka toteutuvat 12. joulukuuta alkaen ja kestävät kuusi vuorokautta. Työsulku on työnantajapuolen painostuskeino työtaistelun aikana. Työsulussa työnantajat estävät tietyn alan ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä pääsemästä töihin.

Teollisuusliitto ja työnantajaliitot ovat käyneet kuluneen viikon aikana valtakunnansovittelijan johdolla sovitteluja uusista työehtosopimuksista. Sovitteluja on käyty teknologiasektorin aloilla, kemianteollisuudessa sekä mekaanisessa metsäteollisuudessa.

Sovintoehdotus ei riittänyt

Valtakunnansovittelija kertoi aiemmin tänään, että Metsäteollisuuden ja Teollisuusliiton välisissä työehtoneuvotteluissa ei ole edellytyksiä sovintoehdotukselle. Maanantaina valtakunnansovittelija antoi sovintoehdotuksen Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välisissä neuvotteluissa, mutta Teollisuusliitto ei sitä hyväksynyt. Teknologiateollisuudelle ehdotus olisi kelvannut.

Kiistaa on ollut etenkin kiky-tunneista eli työajan pidennyksestä.

Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan monista sen alaisista työehtosopimusneuvotteluista ainoastaan Teknologiateollisuuden kanssa on päästy jo yksimielisyyteen useista sopimuskirjauksista.

Aalto sanoo, että Teollisuusliitto on sopimusaloillaan valmis jatkamaan työtaistelutoimiaan maanantaina käynnistyvien lakkojen jälkeen.

Lakot vaikuttavat eniten Teknologiateollisuuden alaisiin sopimusaloihin. Lakkoon on menossa teknologiateollisuudessa kaikkiaan noin 60  000 työntekijää ja toimihenkilöä kahdella sadalla toimipaikalla.

Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n lakot kohdistuvat Teknologiateollisuuden sopimusaloista teollisuuteen, malmikaivoksiin sekä suunnittelu- ja konsulttialalle.

Lakkolistalla on muun muassa Outokumpu ja kemianteollisuuden puolelta esimerkiksi Nesteen Porvoon jalostamo.

"Emme voi tehdä ratkaisuja, jotka vaarantavat työllisyyden"

Teknologiateollisuuden mukaan lakosta aiheutuu suuret vahingot. Sen mukaan tuotantomenetykset ovat satojen miljoonien eurojen suuruusluokassa kolmen lakkovuorokauden ajalta. Teknologiateollisuus sanoo olevansa valmis neuvotteluihin, kun sovittelun jatkamiselle on edellytykset.

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajan Minna Helteen mukaan liitot hakevat lakolla painostaen aivan liian korkeita palkankorotuksia taloustilanteeseen nähden.

–  Kyse on työpaikoista. Jos ammattiliittojen vaatimukset toteutuisivat, yritysten kilpailukyky heikkenee ja sitä kautta myös yritysten työllistämismahdollisuudet. Teknologiateollisuus ei voi tieten tahtoen tehdä ratkaisuja, jotka vaarantavat työllisyyden ja vievät pohjan pois tulevalta, Helle sanoo.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset