Lapin puolustajana profiloitunut Mikko Kärnä valmis ryhtymään keskustan pormestariehdokkaaksi Helsinkiin

HELSINKI

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä ilmoittaa olevansa käytettävissä puolueen pormestariehdokkaaksi Helsingissä. Kärnä sanoo saaneensa piirin jäseniltä pyyntöjä asettua ehdolle ja katsovansa, että keskusta tarvitsee Helsinkiin perikeskustalaisen ehdokkaan, joka kykenee myös menestyksekkäästi haastamaan muiden puolueiden ehdokkaita.

–  Joskus täytyy tulla kaukaa nähdäkseen lähelle ja tiedän, että minulla olisi paljon annettavaa Helsingin kuntapolitiikalle, Kärnä arvioi tiedotteessaan.

Ennen kansanedustajauraansa Kärnä toimi Enontekiön kunnanjohtajana. Hän nimeää kuntavaaliteemoikseen monipaikkaisuuden mahdollistavan kaupunkikehityksen, aluedemokratian, kestävän kasvun rajojen asettamisen, Helsingin aseman maailman luontopääkaupunkina korostamisen sekä kaupungin valkoposkihanhiongelman ratkaisemisen.

–  Pormestarina huolehtisin, että Helsingin ydinalueista, uimarannoista ja puistoista tehtäisiin hanhivapaita alueita, Kärnä lupaa.

Jos Helsingin piiri päätyy toiseen pormestariehdokkaaseen, Kärnä ei asetu Helsingissä kuntavaaliehdokkaaksi.

Piirillä voi olla edessä valinta kahden pormestaritarjokkaan välillä. Keskustan riveihin palannut Paavo Väyrynen kertoi aiemmin tällä viikolla harkitsevansa pormestariehdokkuutta. Keskustan Helsingin piirin puheenjohtaja Antti Siika-Aho kertoi STT:lle, että päätös ehdokkaasta tehdään piirihallituksessa todennäköisesti joulukuussa.

Keskusta sai kuntavaaleissa 2017 Helsingissä 2,8 prosenttia äänistä, joten pormestaripaikan päätyminen keskustan ehdokkaalle on melko epätodennäköistä.

Kokoomuksen ja vihreiden ehdokkaita odotetaan

Kisa Helsingin pormestarin paikasta sai uusia käänteitä, kun tehtävää nyt hoitava kokoomuksen Jan Vapaavuori ilmoitti, ettei ole ensi vaaleissa enää ehdolla. Kokoomus ei ole vielä nimennyt uutta ehdokasta. Myös vihreiden ehdokas on vielä nimeämättä.

SDP:n pormestariehdokas on apulaispormestari Nasima Razmyar, perussuomalaisten puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa