Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan voi jatkossa selvittää lyhyissäkin työsuhteissa – isot päiväkotiketjut pitävät lakimuutosta hyvänä

HELSINKI

Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan voi elokuusta alkaen selvittää lyhytaikaisissakin työsuhteissa. Aiemmin alle kolmen kuukauden sopimuksella työskentelevien rikostaustoja ei ole voitu tutkia. Lakimuutos ei kuitenkaan velvoita työnantajaa selvittämään lyhytaikaisen työntekijän rikostaustaa, vaan työnantaja voi käyttää omaa harkintaansa.

Talentia ry:n puheenjohtaja Jenni Karsion mukaan lainsäädännöllä varmistetaan, että mahdollisuus rikostaustan selvittämiseen on kaikissa ammateissa, joiden harjoittamiseen liittyy säännöllistä yhteydenpitoa lapsiin. Lainsäädäntö koskee siis myös muun muassa lastensuojelua, lastensuojelun sijaishoitoa ja laitoksia, joissa ollaan lasten kanssa ympärivuorokautisesti.

Viime vuonna Oikeusrekisterikeskus luovutti noin 64 200 rikostaustaotetta lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi. Näistä otteita, joissa oli lain mukaan merkittävä rikos, oli 82 kappaletta.

Isot päiväkotiketjut pitävät lakimuutosta hyvänä

Pilke-päiväkotiketjun toimitusjohtaja Minna Martikaisen mielestä on hyvä, että rikostaustaotteen kysyminen on lakisääteistä. Päiväkotiketjun rekrytoinnissa otetaan jo haastattelutilanteessa esille, että rikostaustaote täytyy esittää ennen työsuhteen alkua.

Pilke-päiväkoteja on useissa eri kunnissa ympäri Suomen. Martikainen kertoo, että osa kunnistakin vaatii nähdä lasten kanssa työskentelevien rikostaustaotteet. Osalle riittää tieto, että kunnossa oleva ote on näytetty Pilkkeen rekrytoijille.

Lakimuutoksen tullessa voimaan Pilkkeessä aiotaan tarkastaa myös lyhyempien työsuhteiden rikostaustaotteet, ja käytäntö tulee automaattisesti varhaiskasvatuksen puolelle myös sijaistarpeisiin. Käytäntö on heillä jo ollutkin perusopetuksen iltapäiväkerhotoiminnassa.

–  Ennen kuin tehdään edes päivän mittaista työsuhdetta, niin rikosrekisteri tarkastetaan. Kyse on lasten turvallisuudesta, Martikainen sanoo.

Touhula-päiväkotiketjun henkilöstöjohtaja Suvi Tolonen kertoo, että yli kolmen kuukauden sopimuksissa rikosrekisteri tarkastetaan poikkeuksetta. Hänen mukaansa rikosrekisteriotteen kysyminen karsii hakijoita jo hakuvaiheessa, vaikka useimmiten rikosrekisterit ovatkin puhtaita.

–  Pidämme lakimuutosta hyvänä ennakoivana keinona taata lasten turvallisuutta, mutta emme ole vielä tehneet päätöksiä ohjeistuksen muuttamisesta, Tolonen sanoo.

Touhulan sopimukset ovat pääasiassa yli kolmen kuukauden mittaisia. Sijaisillekin tehdään sopimuksia lähtökohtaisesti tuntityösopimuksina syys- ja kevätkaudelle. Myös heiltä rikostaustaotteet tarkastetaan.

Rikostaustan selvittäminen parantaa palvelun laatua

Rikostaustan selvittäminen on osa palvelun laatua, jolla huolehditaan myös lasten turvallisuudesta, Talentian Jenni Karsio kertoo. Hän näkee, että rikostaustan selvittäminen on tärkeä osa prosessia, kun työntekijä otetaan töihin ja perehdytetään. Selvittäminen on hänen mukaansa etu myös työntekijän kannalta, kun ote on tarkastettu ja kunnossa.

–  Erityisesti seksuaali- ja väkivaltarikokset ovat erityisen vakavia. On tärkeää selvittää, että niitä ei ole, Karsio korostaa.

Karsio kertoo, että aikakynnyksen madaltaminen lisää ennakoivaa valvontaa, joka takaa asiakasturvallisuuden sekä turvallisuutta vaarantavien tai heikentävien tekijöiden arvioimisen. Karsion mukaan rikostaustan selvittäminen kytkeytyy myös organisaation johtamiseen, jotta varmistetaan työntekijöiden osaaminen sekä eettisesti kestävät toimintatavat.

Kommentoi










Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa