Suomen päällä vaikuttaa kaksi ukkosrintamaa –  ukkospuuskien riski on melko maltillinen, mutta mahdollinen

HELSINKI

Sekä maan läntisessä osassa että Kainuussa Oulujärven ympärillä on tänään ukkostanut. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jari Tuovisen mukaan läntinen ukkosrintama voi tuoda mukanaan paikoin rankkoja sateita, joskin salamointi jää siinä vähäiseksi. Ukkonen liikkuu kohti kaakkoa ja sen mukanaan tuomat sateet voivat jatkua yöhön asti Etelä-Savon, Etelä-Karjalan sekä Kymenlaakson alueilla

Oulujärven ympärillä vaikuttavassa ukkosalueessa salamointi on ollut runsaampaa. Ukkosta voi riittää Tuovisen mukaan noin kello 20 asti. Alueella voi myös syntyä suppilopilviä ja vesipatsaita.

–  Pilvien pohjat ovat alhaalla, noin 300 metrissä, jopa matalammalla. Ilmakehä on varsin kostea maan pinnalta mentäessä kohti pilven pohjaa. Lisäksi ilman lämpötila ja veden lämpötila ovat samankaltaisia. Tuuli ei puhalla samasta suunnasta joka paikassa, vaan siellä on sellaista pientä vastapäivään kulkevaa liikettä, pyörteisyyttä. Alueella on havaittavissa myös ukkospilvien nousuliikkeitä, joten olosuhteet ovat otollisia suppilopilvien ja vesipatsaiden syntymiseen, Tuovinen kertoo.

Ukkospuuskien riski on Tuovisen mukaan tällä hetkellä melko maltillinen, mutta se on aina ukkosesta puhuttaessa mahdollinen.

Alkuviikko jatkuu Tuovisen mukaan epävakaisena, kun sadealueita saapuu ensin maanantaina Ruotsista ja tiistaina Baltiasta.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi