Matkustusrajoitukset palautuvat muun muassa Virosta, Ruotsista ja Saksasta saapuville matkustajille

HELSINKI

Maahantulon rajoitukset palautetaan Suomen ja Islannin, Norjan, Ruotsin, Saksan, Slovakian ja Viron välisessä liikenteessä. Rajoitukset tulevat voimaan ensi maanantaina.

Suomeen saa tällä hetkellä matkustaa vapaasti vain maista, joissa on ollut enintään 25 tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana. Kyseisissä maissa tämä raja on ylittynyt.

Rajoitukset poistuivat näistä maista vasta viime viikonloppuna, mikä tarkoitti, että niistä on saanut tulla lomamatkalle Suomeen vajaan viikon. Matkailijan ei myöskään ole tarvinnut jäädä omaehtoiseen karanteeniin Suomessa.

Maahantulon rajoitukset jäävät sisärajaliikenteessä voimaan myös usean muun maan ja Suomen välillä. Nämä maat ovat Hollanti, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Slovenia, Sveitsi, Tanska, Tshekki ja Unkari. Maahantulo näistä ja aiemmin mainituista maista on mahdollista vain työmatkalle tai muusta välttämättömästä syystä.

Maahantulijoille suositellaan kahden viikon omaehtoista karanteenia. Lokakuun alusta alkaen omaehtoista karanteenia voi halutessaan lyhentää kahdella vapaaehtoisella koronatestillä.

Päivittäinen liikenne Suomen, Ruotsin ja Norjan välisellä maarajalla rajayhteisöjen välillä myös sallitaan. Lisäksi maanantaista alkaen Suomessa voi käydä työssä Ruotsista ja Virosta ilman omaehtoista kahden viikon karanteenia tai testauksia.

Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien maiden väliseen liikenteeseen tulee myös muutoksia ensi maanantaista lähtien.

Kuudennella lisätalousarviolla rahaa testaamiseen

Marraskuun lopussa tulee voimaan pysyvä malli, jonka myötä sisärajatarkastukset poistuvat ja tilalle tulee testaamiseen perustuva malli. Hallitus valmistautuu siihen antamalla eduskunnalle kuudennen lisätalousarvioesityksen. Määrärahoja ehdotetaan korotettavaksi 200 miljoonalla eurolla.

Tarkoituksena on korvata rajanylityksiin liittyvästä koronatestauskapasiteetin nostosta ja analyysitoiminnasta aiheutuvia kustannuksia.

Päätöksen jälkeen valtion lainanotoksi arvioidaan tänä vuonna yhteensä noin 17,8 miljardia euroa.

Hallitus on antamassa vielä seitsemännen – nyt annettua huomattavasti laajemman – lisätalousarvion lokakuun lopulla. Se olisi annettu ilman koronaakin, vaikka senkin määrärahoista valtaosa menee koronakustannusten korvaamiseen.

---

Juttua on korjattu klo 19.51: Sisäministeriö korjaa aiempaa tietoaan siitä, että työssäkäynti Ruotsista ja Virosta ilman omaehtoista karanteenia astuu voimaan lokakuun alusta. Todellisuudessa se on voimassa ensi maanantaista alkaen.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa