Oppositio tekee välikysymyksen hallitusohjelman talous- ja työllisyystavoitteiden hylkäämisestä

HELSINKI

Oppositio jättää välikysymyksen hallitusohjelman talous- ja työllisyystavoitteiden hylkäämisestä. Mukana ovat niin kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit kuin nyt-liikekin.

Välikysymys on tehty kokoomuksen aloitteesta. Kokoomus on aiemmin kertonut aikovansa jättää välikysymyksen, jos hallitus ei budjettiriihessä kykene tekemään päätöksiä velkakierteen pysäyttämiseksi, uudesta työllisyystavoitteesta ja ratkaisuista kilpailukyvyn parantamiseksi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotuksesta kerrotaan, että muut ryhmät päättivät tällä viikolla yhtyä välikysymykseen. Muilta puolueilta on tullut välikysymykseen joitakin viilauksia. Oppositio järjestää välikysymyksestä tiedotustilaisuuden perjantaina.

"Tarve olisi ollut yli 100 000 työlliselle"

Riihen tuloksia talous- ja työllisyyskokonaisuuksista kommentoitiin opposition suunnalta tuoreeltaan happamasti. Torstaina hallitus sai vastata budjettiriihen tuloksista eduskunnan kyselytunnilla. Perussuomalaiset syyttivät hallitusta Suomen ajamisesta työttömyysaaltoon. Kokoomus tivasi hallituksen työllisyyslupauksista.

–  Hallitus lupasi ennen budjettiriihtä päätökset 30  000 uudesta työllisestä. Nyt kuitenkin tilanne on se, että VM:n (valtiovarainministeriön) tuoreen arvion mukaan pääsitte noin 14–16  000 työpaikkaan. Tarve olisi ollut yli 100  000 uutta työpaikkaa tuovista keinosta, pääsitte hyvä jos kymmenesosaan siitä. Rima oli matalalla valmiiksi, ja se alitettiin, sanoi puolueen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastasi, että valtiovarainministeriön arvion mukaan päätökset, jotka hallitus riihessä teki, tuottavat 31  000–36  000 uutta työllistä.

Kokoomus viittasi kuitenkin siihen, että osa toimista on jo tehty aiemmin ja esimerkiksi 55-vuotiaiden työllisyysasteen edistämisestä on luvassa tarkempia toimia vasta myöhemmin. Hallitus on kokoomuksen mielestä kuitenkin antanut ymmärtää, että päätökset tehtiin budjettiriihessä.

–  Jos teille tuli yllätyksenä, että ratkaisuja on tehty jo ennen budjettiriihtä, niin me siis olemme tehneet päätöksiä jo matkan varrella, Marin vastasi.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa