Poliisi: Varkaudessa vietiin kaupan parkkipaikalta auto, jonka sisällä oli alle 5-vuotias lapsi

HELSINKI

Pohjois-Savon Varkaudessa vietiin keskiviikkona kaupan parkkipaikalta käynnissä ollut auto, jonka sisällä oli alle 5-vuotias lapsi, kertoo Itä-Suomen poliisi.

Poliisi sai aamulla ilmoituksen autovarkaudesta Kommilan kaupunginosassa.

–  Poliisin käsitys on tässä vaiheessa se, että tuntematon henkilö on ottanut luvatta käyttöön auton, jossa on ollut alle 5-vuotias lapsi, sanoi rikoskomisario Tomi Lautanen STT:lle.

Lautanen ei tuoreeltaan ottanut kantaa siihen, missä auton parkkipaikalle jättänyt henkilö tai henkilöt olivat, kun ajoneuvo vietiin.

Poliisi selvittää vielä, tiesikö epäilty autovaras, että auton kyydissä oli pieni lapsi. Myös teon motiivia selvitetään esitutkinnassa.

Autoa etsittiin usean poliisipartion voimin. Auto ja sen sisällä vahingoittumattomana ollut lapsi löytyivät noin 40 minuutin kuluttua kaupunkialueelta Varkaudesta.

Poliisi otti lähistöltä kiinni paikkakuntalaisen miehen. Häntä epäillään vapaudenriistosta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kommentoi










Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa