Rahtikonttiin Espoossa pyrkinyt naamioitunut joukko havitteli poliisin mukaan yli 170 kilon kokaiinilastia – aine jopa 100-prosenttista ja arvo 25 miljoonaa

HELSINKI

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koski viime joulukuussa espoolaisvarastoon kohdistunutta hyökkäystä. Viisi naamioitunutta ihmistä tunkeutui puolenpäivän aikaan Karapellontiellä sijaitsevaan Algol-yhtiön liikekiinteistöön, jossa purettiin rahtikonttia.

Kontin purkuun osallistunutta kuljettajaa lyötiin pään alueelle ja paikalla olleita ihmisiä uhattiin oikeaa ampuma-asetta jäljittelevällä muovikuula-aseella, poliisi kertoo. Paikalta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen, mutta epäillyt pääsivät poistumaan paikalta ennen poliisin saapumista.

Laillisena rahtina kontissa oli metallisia puhallusrakeita, ja sen joukkoon oli poliisin mukaan piilotettu 176,1 kiloa kokaiinia. Laboratoriotutkimuksen mukaan kokaiini oli 94–100-prosenttista. Katukaupassa sen arvo olisi ollut jopa yli 25 miljoonaa euroa.

Poliisin mukaan huume-erästä ainakaan kaikki ei ollut tarkoitettu Suomeen, vaan sitä on ollut tarkoitus viedä maasta. Rahtikontti oli saapunut Suomeen Hollannin Rotterdamin kautta Brasiliasta. Konttia oli poliisin mukaan yritetty purkaa ennen Suomea, mutta siinä ei ollut onnistuttu.

Kiinniotto Olympiaterminaalilla

Hyökkäyksen jälkeen myöhemmin samana päivänä poliisi otti kahdesta eri henkilöautosta Helsingin Olympiaterminaalilla kiinni viisi ihmistä, jotka olivat poistumassa maasta. Poliisin mukaan neljä miehistä asuu Tanskassa ja yksi Ruotsissa ja he ovat noin 20–30-vuotiaita.

Olympiaterminaalilla kiinni otetuista kolme Tanskassa asuvaa ei poliisin mukaan ollut Karapellontien hyökkääjien joukossa, vaan heidän epäillään osallistuneen huumerikokseen muuten. Hyökkääjiä olivat poliisin mukaan Olympiaterminaalilla tavoitetut Ruotsissa asuva mies ja neljäs Tanskassa asuva mies. Heidän lisäkseen hyökkäykseen osallistui hollantilaiskolmikko, poliisi kertoo.

Nimikkeinä esitutkinnassa on ollut törkeä huumausainerikos, törkeän ryöstön yritys ja törkeän ryöstön valmistelu. Juttu siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Asiaa on tarkoitus käsitellä käräjäoikeudessa syyskuun alussa.

Hollantilaisten osalta esitutkintaa ei ole tehty Suomessa.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa