Sateet rantautuvat tänään länteen ja helle helpottaa

HELSINKI

Helteet helpottavat tänään, mutta sää ei kuitenkaan viilene kokonaan. Vaikka lämpötilat laskevat alkavalla viikolla, lämpö pysyy silti heinäkuun tavanomaisissa lukemissa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Lämpötilat pysyttelevät tänään hellerajan alapuolella koko maassa. Maan etelä- ja keskiosissa lämpöä on 20–25 astetta, pohjoisessa voidaan jäädä 20 asteen alapuolelle.

Alkava viikko on myös melko sateinen. Ensimmäiset sateet saapuvat tänään Länsi-Suomeen ja leviävät siitä hiljalleen muualle maahan, ensimmäisenä Itä-Suomeen.

Maan etelä- ja keskiosissa voi tulla tänään paikoin sade- tai ukkoskuuroja, muuten on poutaa. Pohjoisessa on pääasiassa poutaista.

Saapuvat sateet hiipunevat keskiviikon vastaiseen yöhön mennessä. Viikon kuluessa lännestä saapuu kuitenkin useita sadekuuroalueita. Perjantai on näillä näkymin alkavan viikon päivistä poutaisin.

Tuuli voi yltyä eteläisillä merialueilla viikon aikana navakaksi.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset