Sosiaalibarometri: Ihmisten oma aktiivisuus ja toimiva kolmas sektori pelastivat koronakamppailun

HELSINKI

Tuoreen Sosiaalibarometrin mukaan järjestöjen, seurakuntien ja kansalaisten omalla aktiivisuudella oli tärkeä rooli kevään koronaponnisteluissa.

Sosiaalibarometrin mukaan julkiset palvelut tavoittivat ja kykenivät vastaamaan ihmisten tarpeisiin poikkeustilan aikana vain osittain, jolloin apuun tarvittiin myös kolmas sektori.

Viranomaisten ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö kuitenkin toimi erinomaisesti.

Rajaustoimien aikana avuksi tuli barometrin vastausten mukaan kolmannen sektorin toimijoiden nopeus, ketteryys ja aito auttamisen halu.

Sosiaalityön asiakkaiden suhteen koronakevät mullisti palveluiden toteuttamisen tapaa ja aiheutti esimerkiksi yksinäisyyttä sekä talouden- ja elämänhallinnan ongelmia.

Koronaepidemia vaikeuttaa sosiaalibarometrin mukaan sosiaalityön asiakkaiden asiointia, kun palveluita keskeytettiin ja siirrettiin esimerkiksi verkkoon.

Sosiaalibarometrin tulokset perustuvat kyselyyn, joka on tehty muun muassa kuntien sosiaali- ja terveysjohtajille ja sosiaalityöntekijöille. Sosiaalibarometri on toteutettu Suomen sosiaali ja terveys ry Sosten ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n yhteistyönä.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset