STT:n tietojen mukaan ravintolarajoitusten keventämisestä yhä eripuraa – ministerit hakevat sopua maanantaina, päätös tehtävä alkuviikosta

HELSINKI

Hallituspuolueet eivät ole päässeet sopuun ravintoloiden rajoituksiin kaavailluista kevennyksistä, joiden olisi pitänyt alkuperäisen aikataulun mukaan tulla voimaan jo tällä viikolla. Kiistaa on hallituslähteiden mukaan muun muassa siitä, missä määrin erityisesti ruokaravintoloiden anniskelu- ja aukioloaikoja tulisi pidentää ja lievennettäisiinkö terassien rajoituksia sisätiloja enemmän.

Tarkoitus on ollut STT:n tietojen mukaan keventää ravintoloiden kokonaisrajoituksia kautta linjan, koska tautitilanne on valtakunnallisesti parantunut ja tiukimmat rajoitukset eivät enää ole välttämättömiä. Ajatus on mennä vähitellen kohti normaalia kesän lähestyessä.

Hallituksen exit-strategian mukaan koronarajoituksia kevennetään portaittain tautitilanteen sen salliessa.

Keskustelua on STT:n tietojen mukaan käyty neuvotteluissa muun muassa siitä, miten paljon ravintoloiden rajoituksia voidaan avata ennen kuin kulttuuri- ja urheilutapahtumia voidaan järjestää. Tapahtumia on määrä avata kesäkuun alusta tautitilanteen salliessa. Tässä on taustalla ajatus rajoituskokonaisuuden purkamisesta yhtenäisessä linjassa.

Yhtäältä vaakakupissa painaa myös ravintola-alan pitkään jatkunut ahdinko ja toisaalta se, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan tartunnat lähtivät selkeästi alaspäin ravintolasulun yhteydessä.

Puolueissa on halua pitää kiinni myös sovitusta "lapset ensin" -ajattelusta.

STT:n tietojen mukaan ministerit käsittelevät asiaa maanantaina perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) johdolla. Ratkaisu on löydettävä alkuviikon aikana, jotta uusi asetus voidaan antaa keskiviikkona valtioneuvoston istunnossa.

Tiukat rajoitukset voimassa kolmatta viikkoa

Tiukat rajoitukset tulivat voimaan 19. huhtikuuta kuuden viikon ravintolasulun päätyttyä. Hallitus linjasi tuolloin, että rajoituskokonaisuutta tarkastellaan valtakunnallisen epidemiatilanteen pohjalta ensimmäisen kerran kaksi viikkoa rajoitusten alkamisen jälkeen erityisesti terassien, ruokaravintoloiden ja kiihtymisvaiheen alueiden rajoitusten osalta.

Rajoitusten lieventämisen edellytys on epidemiatilanteen suotuisan kehityksen jatkuminen.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on edellyttänyt, että tiukkojen rajoitusten poistuttua tulisi selkeämmin erotella ruoka- ja seurusteluravintolat sekä sisä- ja ulkotilat.

Käytännössä lievimmillään ravintolat saisivat olla auki pidempään kuin nykyinen kello 23, ja myös tiukimmilla alueilla rajoitukset olisivat keveämmät kuin nyt.

Tällä hetkellä tiukimmillaan anniskelu pitää lopettaa kello 17, baarin sulkea ovensa kello 18 ja ruokaravintolan kello 19. Myös näihin siis tulisi jonkin verran lisää aikaa, mutta tarkkoja aikoja puntaroidaan vielä.

Kommentoi










Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa