Suomeen on perustettu Toimittajaliitto-yhdistys, jonka nettisivut viittaavat Journalistiliittoon

HELSINKI

Suomeen on perustettu Toimittajaliitto-niminen toimittajayhdistys. Se kertoo verkkosivuillaan pyrkivänsä yhdistämään vaihtoehtomediat ja erilaiset tiedonvälittäjät yhden katon alle.

Vaihtoehtomedioiksi lasketaan muun muassa MV-julkaisu ja Oikea Media. Näitä kutsutaan myös valemedioiksi, mutta Toimittajaliitto ilmoittaa paheksuvansa nimitystä.

Yhdistyksen puheenjohtajana on Juha Korhonen, joka on toiminut muun muassa MV-sivuston niin sanottuna vastaavana. Yhdistyksen varapuheenjohtaja on Janus Putkonen, joka luotsaa Uusi MV -julkaisua. Putkonen on myös perustanut Verkkomedia.org-sivuston, joka on kuvannut itseään lännen valtamedian haastajaksi.

Alkuperäisen MV-julkaisun kirjoituksia on puitu eri oikeusasteissa. Esimerkiksi käräjäoikeudessa on katsottu, että MV-julkaisu on valjastettu muun muassa asiattoman ja useiden ihmisten kunniaa loukkaavan keskustelun julkaisupaikaksi.

Verkko-osoitteet lähellä toisiaan

Toimittajaliiton verkko-osoite muistuttaa Suomen Journalistiliiton osoitetta. Varsinainen Journalistiliitto on muun muassa ammattitoimittajien edunvalvontajärjestö, joka edistää sananvapautta ja puolustaa journalismia ja sen eettisiä sääntöjä. Liiton jäsenet ovat sitoutuneet työskentelemään journalistien eettisten ohjeiden mukaisesti.

Toimittajaliitto-yhdistys itse ilmoittaa edistävänsä rehellistä suomalaista tiedonvälitystä.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho pitää erikoisena, että yhdistys käyttää journalistiliitto.com-nimistä domainia. Ahon mukaan tämä kertoo siitä, että yhdistys haluaa hämmentää ja levittää epävarmuutta

–  Tämä porukka on sama, joka on MV-julkaisun taustalla ja jolla on toimintaa Venäjällä. Yhdistykseenhän voi liittyä käytännössä kuka tahansa.

Toimittajaliitto kertoo sivuillaan, että sen riveihin on tervetulleita muun muassa bloggaajat, striimaajat, toimittajat, verkkolehtien toimitukset ja ihan tavalliset somettajat.

Aho arvioi, että Toimittajaliiton yhtenä tarkoituksena on horjuttaa yhteiskuntarauhaa.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi