Uusia koronavirustartuntoja on Suomessa yksitoista, uusia kuolemia ei ole todettu

HELSINKI

Suomessa todettujen koronavirustartuntojen määrä on kasvanut vuorokauden aikana yhdellätoista, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tapauksista yhdeksän on uusia, edeltävän kahden viikon aikana ilmoitettuja tuoreita tapauksia.

Suomessa on nyt varmistettu yhteensä 7  362 koronavirustartuntaa. Taudista parantuneita arvioidaan olevan noin 6  920, eli yli 90 prosenttia todetuista tartuntatapauksista.

THL:n mukaan maanantain jälkeen ei ole todettu yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Yhteensä Suomessa on raportoitu 328 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta.

Sairaalahoidossa on koronaviruksen vuoksi neljä ihmistä, joista kukaan ei ole tehohoidossa. Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä laski maanantaista kahdella. Tehohoidossa oli vielä maanantaina yksi henkilö.

Koronavirustestejä on tehty Suomessa yhteensä noin 321  000. Määrä lisääntyi eilisestä noin 3  300 testillä. Testauksen kapasiteetti on THL:n mukaan yli 13  000 testiä päivässä.

Suomen väestöön suhteutettuna tapausmäärien kokonaisilmaantuvuus on 133 tapausta 100  000 asukasta kohden.

Sairaanhoitopiirit raportoivat covid-19-taudin vuoksi sairaala- ja tehohoidossa olevat sekä tautiin liittyvät kuolemat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi