Suomessa todettu 287 uutta koronatartuntaa

HELSINKI

Suomessa on raportoitu 287 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Uusia tartuntoja on kuluneiden kahden viikon aikana raportoitu 2  607, mikä on 1  440 tartuntaa enemmän kuin edeltäneiden kahden viikon aikana.

Kaikkiaan tautitapauksia on tähän mennessä todettu 12  499.

Sairaalahoidossa olevien määrä ja mahdolliset kuolemantapaukset ilmoitetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Maanantaina sairaalahoidossa oli 46 ihmistä, joista kymmenen tehohoidossa. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia oli maanantaihin mennessä raportoitu 346.

Skopjen-lennolla seitsemän tartuntaa

Pohjois-Makedonian Skopjesta perjantaina Turkuun tulleella lennolla on todettu seitsemän koronavirustartuntaa, tiedottaa Turun kaupunki.

Skopjesta saapui Turkuun lento yli kuukauden tauon jälkeen. Matkustajia oli yhteensä 49, joista 43 testattiin. Kaikki matkustajat ohjeistettiin omaehtoiseen karanteeniin.

Pohjois-Makedonia kuuluu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronariskin arvioimista varten luodun liikennevalomallin punaiseen luokkaan eli korkean korona-ilmaantuvuuden maihin.

Seuraava Skopjen-lento saapuu Turkuun tulevana perjantaina. Viranomaiset ovat lentoa vastassa.

Varsinais-Suomeen 20 ihmisen kokoontumisrajoitus

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on antanut alueelle suosituksen, jonka mukaan sisätiloissa ei tule järjestää yli 20 ihmisen yksityistilaisuuksia. Suositus astuu voimaan ensi viikon maanantaina.

Perusteluissa kerrotaan, että koronavirustartunnat tulevat nyt omasta perhepiiristä, anniskelupaikoista sekä sisätiloissa järjestetyistä yksityistilaisuuksista.

Suositus ei koske yleisötilaisuuksia, kuten konsertteja tai teatteria. Suositus ei myöskään koske lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Esimerkiksi liikunta- ja urheiluharrastuksia sekä partiotoimintaa voidaan jatkaa turvavälien ja hygieniaohjeiden kanssa.

Porissa noin 60 altistui koronalle

Porissa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle yksityistilaisuudessa lauantaina, kertoo Porin kaupunki. Altistuneita on alustavan arvion mukaan noin 60.

Kaikkiin tilaisuudessa olleisiin pyritään olemaan yhteydessä tänään, ja heidät asetetaan karanteeniin.

Sairastunut henkilö alkoi oireilla sunnuntaina. Kaupungin tiedotteen mukaan tartunnan lähde on tiedossa ja tartunta on peräisin Satakunnan ulkopuolelta.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri suosittelee välttämään tarpeettomia matkoja Vaasan alueelle

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri suosittelee, että tarpeetonta matkustamista Vaasan alueelle vältettäisiin toistaiseksi. Sairaanhoitopiirin mukaan sairastumisriski Vaasan alueella on verrattavissa ulkomaanmatkaan.

Vaasan sairaanhoitopiiri on koronavirustartuntojen leviämisvaiheessa.

Lisäksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella suositellaan, ettei yli 50 ihmisen yksityistilaisuuksia järjestettäisi. Suosituksena on myös, että tätä pienemmissä tilaisuuksissa käytetään kasvomaskeja, elleivät turvavälit toteudu.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alue on edelleen koronavirustartuntojen kiihtymisvaiheessa.

Jyväskylän epidemiatilanne kiihtymisvaiheen kynnyksellä

Keski-Suomessa Jyväskylän alueen epidemiatilanteen arvellaan olevan kiihtymisvaiheen kynnyksellä, tiedottaa Keski-Suomen sairaanhoitopiiri.

Alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän kokouksessa ei kuitenkaan päätetty vielä antaa uusia rajoituksia tai suosituksia alueelle. Tautitilannetta pohditaan uudestaan perjantaina.

Sairaanhoitopiirin johtajan mukaan Jyväskylän tilanne on tällä hetkellä hallinnassa, vaikka taudin ilmaantuvuus onkin kasvussa. Suurin osa tartuntojen lähteistä on pystytty selvittämään.

Jyväskylässä ilmeni viime viikolla laaja tautirypäs, jonka johdosta viikonlopun ja maanantain aikana noin 700 ihmistä asetettiin karanteeniin. Joukkoaltistuminen tapahtui hengellisessä yksityistilaisuudessa syyskuun lopulla. Sanomalehti Keskisuomalaisen tietojen mukaan tartunnat on jäljitetty uskonnolliseen yhteisöön, joka on rekisteröitynyt tänä vuonna. Yhteisö kokoontui Kukkumäessä seurantalo Valorinteellä.

Sairaanhoitopiirin johtoryhmä päätyi keskusteluissaan siihen, että vaikka tapauksia on viime päivinä ilmaantunut paljon, ne ovat valtaosin liittyneet tunnettuun ryppääseen.

Finavia tiukensi maskiohjettaan

Lentoasemayhtiö Finavia edellyttää tästä päivästä alkaen, että kaikki matkustajat ja muut lentoasemilla asioivat käyttävät kasvomaskia koko ajan kentällä liikkuessaan.

Finavia oli antanut suosituksen maskin käytöstä jo toukokuussa. Uudella, aiempaa tiukemmalla ohjeella Finavia haluaa suojata matkustajia ja lentoaseman henkilökuntaa sekä kiinnittää huomiota siihen, että turvallinen matkustaminen on mahdollista.

Finavia sanoo olevansa huolissaan siitä, että koronapandemian tuomat matkustusrajoitukset ovat käytännössä tyrehdyttäneet lentoliikenteen.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa