THL: Suomessa raportoitu neljä uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa ja 385 uutta koronatartuntaa

HELSINKI

Suomessa on raportoitu neljä uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kaikkiaan virukseen liittyviä kuolemia on todettu Suomessa nyt 720.

Sairaalahoidossa on 122 koronapotilasta, joista 27 on tehohoidossa. Sairaalahoidossa olevien määrä laski maanantaista seitsemällä, mutta tehohoidossa olevien määrä kasvoi kuudella.

THL kertoi aiemmin tänään, että Suomessa on todettu 385 uutta koronatartuntaa. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 5  263, mikä on 201 enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.

Viimeisten seitsemän päivän aikana on raportoitu 2  640 tartuntaa. Luku on 17 tapausta enemmän kuin edellisen viikon aikana.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on Suomessa kahden viime viikon ajalta 91,4 tapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Virustapauksia esiintyy tällä hetkellä suhteellisesti eniten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa ilmaantuvuus on koko maan lukuun verrattuna yli kaksinkertainen (184,4). Seuraavaksi korkeinta ilmaantuvuus on Vaasan (161,6) ja Itä-Savon (140,3) sairaanhoitopiireissä.

Rauhallisin tautitilanne on Ahvenanmaalla, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa.

Koko epidemian aikana Suomessa on nyt todettu 51  047 koronatartuntaa.

Koronarokotettuja yli 216 000

Koronavirusrokotteen on saanut Suomessa nyt reilut 216  000 ihmistä. Määrä on noussut eilisestä noin 6  000:lla. Toisen annoksen saaneita on noin 67  000.

Valtaosa rokotteen saaneista on yli 80-vuotiaita. Heistä yli 81  000 on saanut ainakin yhden rokoteannoksen.

Määrällisesti eniten rokoteannoksia on annettu Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa