Tietovuotoepäilty ex-tiedustelupäällikkö johtaa valtioneuvoston kanslian tilaamaa Venäjä-tutkimusta

HELSINKI

Tietovuototutkinnassa epäiltynä oleva kontra-amiraali evp. Georgij Alafuzoff johtaa valtioneuvoston kanslian tilaamaa tutkimushanketta, joka käsittelee Venäjän informaatiovaikuttamista ja Suomen keinoja vastata siihen. Asian vahvistavat STT:lle sekä hanketta hallinnoivan konsulttitoimiston Eurofacts Oy:n hallituksen puheenjohtaja Anders Blom että hankkeen yhteyshenkilö puolustusministeriössä, erityisasiantuntija Terhi Ylitalo.

Aiheesta uutisoi STT:n lisäksi Lännen Media.

STT:n tietojen mukaan poliisi epäilee Alafuzoffia rikoksesta esitutkinnassa, jossa on selvitetty sotilastiedustelun aineistojen päätymistä Helsingin Sanomien joulukuussa 2017 julkaisemaan juttuun Viestikoekeskuksesta. Tiedossa ei ole, epäilläänkö vuodon olleen tahallinen vai tahaton.

Poliisi ei ole missään vaiheessa vahvistanut epäilyä. Alafuzoffin rooli epäiltynä tuli julkisuuteen viime heinäkuussa STT:n uutisoidessa siitä.

Venäjän strategisen viestinnän erityispiirteet -niminen tutkimushanke oli tuolloin jo käynnissä. Hanke alkoi viime vuoden helmikuussa, ja sen loppuraportti valmistuu keväällä.

Tietovuotoepäily näin korkeassa sotilasvirassa on erittäin poikkeuksellinen. Ainakin alkujaan tapausta tutkittiin virkasalaisuuden rikkomisena, mutta rikosnimikkeet ovat voineet muuttua tutkinnan kuluessa.

Eurofacts huolehtii hallinnosta

STT kirjoitti aiemmin, että Alafuzoff työskentelisi hankkeessa Eurofactsin edustajana. Blom painottaa, ettei Alafuzoff ole töissä Eurofactsissa, vaan Eurofacts huolehtii hankkeen maksuliikenteestä. Kaikki hankkeen osapuolet saavat siis palkkionsa Eurofactsin kautta, ja Eurofactsin edustaja hankkeessa on Blom itse.

Tutkimukseen osallistuvat myös Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus ja Jyväskylän yliopisto sekä toinen upseeritaustainen konsultti, prikaatikenraali evp. Juha Pyykönen, oman yrityksensä Security Analysis Oy:n kautta. Tutkimuksen enimmäishinnaksi on valtioneuvoston kanslian asiakirjoissa määritelty yhteensä 150  000 euroa.

Blomin mukaan hanketta johtaa Alafuzoff, joka on mukana asiantuntijana. Alafuzoff työskenteli aktiiviurallaan ensin Puolustusvoimien ja sitten Euroopan unionin tiedustelupäällikkönä.

–  Asiantuntijatyössä johtaja vie hanketta eteenpäin. Tämä on ihan tavallinen projektihanke, sille on aikataulu ja erilaisia tehtäviä, Blom sanoo.

Ylitalon mukaan Alafuzoff on hankkeesta vastuussa sisällöllisesti ja varsinainen vastuuorganisaatio on Eurofacts, joka hallinnoi projektia. Hän huomauttaa, että yksittäisten asiantuntijoiden käyttäminen hankkeissa on tavallista.

Tieto tuli ohjausryhmälle mediasta

Alafuzoff on tiettävästi ollut epäiltynä pitkään eli jo ennen hankkeen alkamista. Sekä Blom että Ylitalo kertovat, ettei mahdollinen rikosepäily ollut tiedossa hankkeen alkuvaiheessa. Tieto tuli niin konsortiolle kuin ohjausryhmällekin mediasta.

–  Luimme siitä lehdestä niin kuin kaikki muutkin, Ylitalo sanoo.

Blomin mukaan asiasta on keskusteltu ohjausryhmässä eikä se vaikuta hankkeen toimintaan millään tavalla.

Blom ei kommentoi, miten Alafuzoff päätyi mukaan hankkeeseen.

–  Tämäntyyppisistä asioista puhutaan sitten, kun raportti julkistetaan. Tässä vaiheessa en tätä tämän enempää avaa. Tämä yhteistyökokoonpano on syntynyt, ja sillä on menty eteenpäin.

Ministeriön Ylitalo ei osaa sanoa, kuka on ollut konsortion kokoamisessa aloitteellinen, sillä konsortio esitti hankesuunnitelman yhdessä. Hän ei myöskään halua pohtia, olisiko tieto mahdollisesta rikosepäilystä vaikuttanut kokoonpanoon.

–  Sitä on turha spekuloida. Hanke oli kuitenkin ollut noin puoli vuotta käynnissä, kun uutisointi alkoi. Oikeusjärjestelmämme on sellainen, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan.

STT ei ole tavoittanut Alafuzoffia.

Kehittämissuosituksia Suomen varautumiseen

Tilaustutkimuksen kohteeksi on määritelty Venäjän valtion strateginen viestintä ja "informaatiopolitiikka" sekä Suomen asema niissä. Tarkoituksena on antaa kehittämissuosituksia siitä, miten Suomi voi varautua ja vastata "mahdollisiin viestinnällisiin haasteisiin ja vaikuttamistoimiin" sekä estää virheellisen informaation leviämistä. Lisäksi halutaan ehdotuksia siitä, miten "Suomi voi viestinnässä ja muissa toimissaan kehittää yhteistyöhakuista dialogia suhteessa Venäjään".

Hanketta hallinnoiva viestintä- ja lobbausyritys Eurofacts on perustettu 1989. Sen perustajaosakas ja hallituksen puheenjohtaja Blom on valtiotieteiden tohtori ja kokoomustaustainen vaikuttajaviestinnän asiantuntija. Yrityksen nykyinen toimitusjohtaja on hänen poikansa Urho Blom.

Eurofacts on pitkään tarjonnut palveluja myös Venäjällä, ja sillä on kotisivujensa mukaan henkilöstöä myös Pietarissa ja Moskovassa.

STT:n enemmistöomistaja on Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland.

- - - -

Korjattu aiempaa kello 12.03: Alafuzoff ei ole hankkeessa Eurofactsin edustaja vaan Eurofactsia edustaa Anders Blom.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi