Valiokunta esittää Jyväskylän kaupunginhallituksen erottamista – taustalla vaalipäällikön epäilty murhan yritys

JYVÄSKYLÄ

Jyväskylän kaupunginvaltuuston asettama tilapäinen valiokunta esittää kaupunginvaltuustolle kaupunginhallituksen erottamista luottamuspulan vuoksi. Esitystä perustellaan sillä, että kaupunginvaltuutettu Teemu Torssonen on menettänyt poliittisen luottamuksen kaupunginhallituksen jäsenenä. Asiasta kertoi Jyväskylän kaupunki tiistaina tiedotteessaan.

Torssonen on vangittu todennäköisin syin epäiltynä perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikön Pekka Katajan murhan yrityksestä. Kataja joutui epäillyn murhan yrityksen uhriksi kotonaan Jämsän Jämsänkoskella heinäkuussa.

Valiokunta asetettiin syyskuun lopulla valmistelemaan kaupunginhallituksen erottamista kaupunginvaltuutettu Torssosen tilanteen takia.

Tilapäisen valiokunnan perustamista esitti kaupunginhallitus, sillä Torssonen ei ole suostunut eroamaan luottamustehtävistään.

Kuntalain mukaan rikoksesta epäilty valtuutettu voidaan erottaa luottamustehtävistään, jos häntä vastaan on nostettu syyte. Torssosta vastaan syytettä ei ole, vaan hän on nyt tutkintavankeudessa.

Laki mahdollistaa kuitenkin sen, että koko luottamuselin eroaa ja sen tilalle valitaan uusi.

–  Kaupunginvaltuusto voi erottaa kunnan toimielimeen valitsemansa luottamushenkilöt kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta, kaupungin tiedotteessa tarkennetaan.

Kaupunginvaltuusto kokoontuu ensi viikolla.

Toinen vangittuna ollut vapaaksi aiemmin tässä kuussa

Katajan epäillyn murhan yrityksen vuoksi oli vangittuna aiemmin myös toinen henkilö. Äärioikeistovaikuttaja Tero Ala-Tuuhonen vapautettiin kuitenkin tutkintavankeudesta aiemmin tässä kuussa. Poliisin mukaan vangittuna pitämiselle ei ollut enää edellytyksiä esitutkinnassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

Poliisi kertoi tuolloin, että Ala-Tuuhonen on edelleen epäillyn asemassa samasta rikoksesta. Epäilyn taso on kuitenkin poliisin mukaan lieventynyt. Poliisi ei kertonut Ala-Tuuhosen vapautuksen yhteydessä, mistä epäilyn lieveneminen johtuu.

Aiemmin on kerrottu, että tapauksen tiimoilta on ollut epäiltynä vielä ainakin kolmaskin henkilö, joka ei ole ollut vangittuna.

STT julkaisee Torssosen ja Ala-Tuuhosen nimet jo esitutkintavaiheessa heidän yhteiskunnallisen toimintansa vuoksi.

Jyväskylän kaupunginhallituksessa istunut Torssonen erotettiin perussuomalaisten jäsenyydestä viime vuonna.

Ala-Tuuhonen tunnetaan toiminnastaan suomalaisessa äärioikeistossa. Hän on muun muassa Kansallismielisten liittouman puheenjohtaja.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa