Turun vuoden 2002 arvokuljetusryöstön yritys tehtiin järjestäytyneen rikollisryhmän Batsin lukuun, sanoo syyttäjä – syytetyn mukaan lepakkotatuoinnilla ei ole mitään tekemistä jengin kanssa

TURKU

Turun vuoden 2002 arvokuljetusryöstön yritys tehtiin syyttäjän mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän Batsin lukuun. Syyttäjän mukaan ryöstöyritykseen osallistui yhteensä viisi ihmistä, jotka pyrkivät rälläkällä Vanhan Tampereentien Prisman pihalla parkissa olleeseen arvokuljetusautoon. Autosta tavoiteltiin yli 400  000:ta euroa, syyttäjä sanoo.

Syytteessä on nelikymppinen espoolaismies. Hänelle vaaditaan noin seitsemän ja puolen vuoden vankeusrangaistusta törkeän ryöstön yrityksestä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Mies kiistää ryöstöyrityssyytteen kokonaisuudessaan. Lisäksi hän kiistää rikollisryhmä Batsiin kuulumisen.

–  En ole liittynyt enkä kuulu mihinkään kerhoon tai järjestäytyneeseen rikollisryhmään, syytetty sanoi.

Syyttäjä on oikeudenkäynnissä vedonnut muun muassa miehen oikeassa kädessä olevaan lepakkotatuointiin. Kyseessä on syyttäjän mukaan nimenomaan Batsin jengitatuointi, jollaista miehellä ei olisi, ellei hän olisi jäsen.

Miehen mukaan tatuoinnilla ei ole mitään tekemistä jengin kanssa. Tatuointi on hänen mukaansa otettu 1990-luvulla Thaimaassa.

–  Se on muisto kuolleesta ystävästä, mies sanoi.

Keskusrikospoliisin asiantuntijan mukaan mies oli ainakin vielä viime vuoden joulukuussa Batsin jäsen. Asiantuntijaa on tarkoitus kuulla huomenna todistajana.

Syyttäjä: Tekijät tiesivät arvokuljetuksen liikkeistä

Syyttäjän mukaan ryöstäjäjoukko saapui Prisman pihalle anastetulla pakettiautolla puolenpäivän jälkeen elokuisena maanantaina. Kuljettaja pysyi autossa ja muut menivät ulos. Yksi miehistä kiipesi pakettiauton katolle konetuliaseen kanssa ja yksi ryhtyi rälläkällä avaamaan arvokuljetusauton kylkeä, syyttäjä sanoo.

Miehillä oli syyttäjän mukaan yllään tummat haalarit, kommandopipot tai muut naamarit sekä näppylähanskat.

Oikeudessa kuultiin tänään todistajina arvokuljetusauton kuljettajia. Kaksikko kertoi olleensa Prisman infotiskillä tekemässä talletusta, kun infon työntekijä sanoi, että autoa yritetään ryöstää.

Toinen kuljettajista sanoi, etteivät he ensin uskoneet työntekijää ja hänen kollegansa totesikin tälle, ettei niin vakavalla asialla saa vitsailla. Työntekijä toisti havaintonsa, minkä jälkeen myös kaksikko huomasi auton luona häärivän joukon.

Syyttäjän mukaan arvokuljetusauton oikeanpuolinen kylki ei auennut, minkä jälkeen ohjaamon ikkuna rikottiin ja rahoihin yritettiin päästä käsiksi sitä kautta. Työskentely arvokuljetuksen kimpussa kesti yhteensä alle viisi minuuttia. Miehet olivat ilmeisesti ajatelleet, että auton avaaminen onnistuisi nopeammin, ja he lähtivät pakoon, syyttäjä katsoo.

Syyttäjän mukaan ryöstöyritys oli hyvin suunniteltu, mistä kertoo muun muassa tekijöiden varautuminen. He olivat syyttäjän mukaan tietoisia muun muassa siitä, mitä reittiä arvokuljetusauto kulkee, missä se pysähtelee ja miten sen kuljettajat liikkuvat. Epäillyt tiesivät syyttäjän mukaan myös, miten kauan poliisilla suunnilleen kestää tulla paikalle.

Suunnitelmallisuudesta kertoo syyttäjän mukaan myös raskas aseistus ja valmistautuminen pakoauton polttamiseen.

–  Kiinnijäämisriski on niin suuri, ettei sinne lähdetä millään leluilla, kommentoi syyttäjä ryhmän aseistusta.

Tekijät pääsivät p akoon ja pakoauto löytyi poltettuna

Pakomatkallaan epäillyt ampuivat poliisia kohti ja levittivät tielle ajoesteitä. Syyttäjän mukaan tielle heitettiin piikkipalloja. Poliisi menetti näköyhteyden pakoautoon, ja epäiltyjen käyttämä Chevrolet löytyi myöhemmin palaneena pururadalta. Tekijät olivat paenneet paikalta.

Oikeudenkäynnissä kuultiin tänään poliisimiestä, joka kohtasi työvuorossa epäiltyjen pakoauton. Partio lähti auton perään, minkä jälkeen auto ensin kiihdytti ja sitten pysähtyi. Sen jälkeen autosta ammuttiin poliisiautoa kohti, poliisi kertoi.

–  Poliisiauton keulasta kuului ryöpsähdys. Tuntui siltä, että poliisiautoon osui jotain, tuli useampi osuma.

Poliisin mukaan hän ja työpari painautuivat samanaikaisesti niin alas kuin mahdollista. Sitten hän näki, kun epäiltyjen pakoauto lähti liikkeelle ja katosi mäennyppylän taakse. Kului muutama minuutti, ja metsästä kuului pamahdus ja puiden ylle kohosi savupilvi, poliisi sanoi.

Näppylähanskassa syytetyn dna:ta

Arvokuljetusryöstön yritys oli pitkään pimeänä. Viime vuoden toukokuussa poliisi kertoi ottaneensa sen taas aktiiviseen tutkintaan. Espoolaismies otettiin kiinni lokakuussa.

Syyttäjän mukaan miehen yhdistää tapahtumaan näppylähanskasta saatu dna. Hanska löytyi läheltä pakettiautoa, jonka joukko oli polttanut pakomatkansa päätteeksi.

Syyttäjä kysyi mieheltä, miten hänen dna:taan on joutunut hanskaan. Mies sanoi, että ainoa hänen mieleensä tuleva syy on se, että hanska on kulkeutunut sinne jonkun hänen yrityksessään työskennelleen ihmisen mukana.

Mies kertoi asuneensa tapahtuman aikaan Ruotsissa ja pyörittäneensä siellä rakennusalan yritystä.

Tuomittu samassa huumejutussa NBK:laisten ja UB-pomon kanssa

STT kertoi syksyllä, että espoolaismiehellä on taustaa huumausainerikollisuudesta ja että hänet on tuomittu samassa jutussa usean korkean profiilin rikollisen kanssa.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan syksyllä 2006, noin neljä vuotta ryöstön yrityksen jälkeen, espoolaismies hankki neljän kilon amfetamiinierän Virosta ja piilotti sen maastokätköön Helsingin Pirkkolassa. Telekuuntelutiedoilla selvitettiin, että amfetamiinia odottivat myytäväksi järjestäytyneen rikollisryhmän Natural Born Killersin (NBK) jäsenet.

Kolme NBK:laista ja espoolaismies tuomittiin huumejutussa vankeuteen.

Keskusrikospoliisin asiantuntijan mukaan yksi jutun NBK:laisista oli määräävässä asemassa muihin jäseniin nähden. Tällä hetkellä mies on viranomaisten mukaan rikollisjärjestö United Brotherhoodin johtaja.

NBK sulautui vuonna 2010 kahden muun liivijengin kanssa, ja ne muodostivat yhdessä United Brotherhoodin, jota viranomaiset pitävät Suomen vahingollisimpana rikollisryhmänä.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi