Tutkija Viron sotilaallisesta auttamisesta: Olisi uskomaton takinkääntö

Viron auttamatta jättäminen olisi käsittämätöntä, jos eteläinen naapurimaamme pyytäisi sotilaallista apua, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Viron puolustusministeri Hannes Hanso totesi keskiviikkona Lännen Medialle, että hän uskoo Suomen varmasti auttavan Viroa ilman avunantolausekkeitakin.

– Näkisin sen uskomattomana takinkääntönä, jos Suomi ei auttaisi toista EU-jäsentä, joka myös kuuluu euroryhmään, Salonius-Pasternak toteaa.

Hänen mielestään Suomi ei voisi sanoa Virolle ei siitä syystä, että Suomi on itsekin jo pitkään nojannut siihen luottamukseen, että saisimme kansainvälistä avunantoa tosipaikan tullen. Nykyisin myös EU:n Lissabonin-sopimus sitoo keskinäiseen avunantoon.

Tämän lisäksi auttamatta jättämisellä voisi olla taloudellisia ja muita konkreettisia vaikutuksia Suomeen.

– Kaiken tämän huomioiden en oikein tiedä, mikä olisi se tilanne, jossa Suomi voisi sanoa ei, jos Viroon olisi hyökätty.

Salonius-Pasternakin mukaan eri asia on, mitä kaikkea avunanto voi olla. Sotilaallinen avunanto ei suoraan tarkoita sitä, että Viroon vietäisiin suomalaisia sotilasjoukkoja.

JOHANNA JUUPALUOMA / LÄNNEN MEDIA

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi