Tutkimus: Suomalaisten onnellisuus on laskenut – syyksi epäillään koronapandemiaa

HELSINKI

Suomalaisten onnellisuus on hieman laskenut vuodesta 2016, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) tutkimuksesta.

–  Yksi syy onnellisuuden laskuun voi olla koronakriisin vaikutukset työelämään ja työikäisiin, arvioi EVA:n tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto tiedotteessa.

Suomalaisista 76 prosenttia kokee elämänsä vähintään melko onnelliseksi, kun vuonna 2016 onnelliseksi koki itsensä 80 prosenttia. Onnettomaksi itsensä kokee 20 prosenttia suomalaisista, kun vuonna 2016 onnettomaksi itsensä koki 17 prosenttia.

Onnellisuus on pudonnut selvästi keskivertoa enemmän johtavassa asemassa olevilla, akateemisesti koulutetuilla, yrittäjillä ja 26–55-vuotiailla työtä tekevillä.

Kyselytutkimus tehtiin loppuvuodesta 2020 ja kyselyyn vastasi runsaat 2  000 ihmistä, jotka olivat iältään 18–79-vuotiaita. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kommentoi










Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa