VR lopettaa toistaiseksi lipunmyynnin kaukojunissa koronaviruksen takia

HELSINKI

VR lopettaa lipunmyynnin toistaiseksi kaukojunissa 15. kesäkuuta alkaen. VR:n mukaan syynä tähän on koronatilanne. Lipunmyynnin lopettamisella junissa halutaan välttää se, että junat tulisivat liian täyteen ruuhka-aikoina.

–  Kesän matkailukausi on alkanut ja teemme nyt kaikkemme mahdollisimman turvallisen junamatkustamisen eteen. Tavoitteenamme on varmistaa jokaiselle matkustajalle oma istumapaikka kaukoliikenteen junissamme, kertoo tiedotteessa VR:n matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola.

Lipun voi hankkia ennakkoon VR:n sovelluksella, yhtiön nettisivuilta, lippuautomaateista tai R-kioskeilta. Lippuja voi ostaa myös ensi viikolla Helsingissä ja Tampereella avautuvilta lipunmyyntipisteiltä.

VR:n mukaan suurin osa matkustajista ostaa jo nyt lipun ennakkoon. Viime vuonna junissa myytiin vain noin kaksi prosenttia kaikista kaukoliikenteen lipuista.

Junaliikenne on palaamassa liki normaaliksi

VR liikennöi kesäkuun puolen välin jälkeen noin 85 prosenttia normaalista junaliikenteestä. Tällä hetkellä ajetaan vain noin puolet normaaleista junavuoroista.

Koronatilanteen takia VR suosittelee matkustamista ruuhka-aikojen ulkopuolella. Arkiaamujen ja -iltapäivien lisäksi ruuhkapiikkejä kaukoliikenteessä on perjantaisin kello 14–18 ja sunnuntaisin 17–21. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä ruuhkaisinta on arkisin aamulla kuuden ja yhdeksän välillä sekä iltapäivisin klo 15–18.

VR muistuttaa matkustajia turvavälin pitämisestä muihin mahdollisuuksien mukaan. Yhtiö kertoo, että myös lipunmyynnissä matkustajien etäisyydet toisista pidetään mahdollisimman suurena.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Kotimaan uutiset