Kuolemansairas ikäihminen vietiin sairaalasta terveyskeskukseen – "Ihan selkeästi potilaiden priorisointia", sanoo kuolleen miehen omainen

Sairaskohtauksen saanut hyvin kivulias ikäihminen kuljetettiin keskellä yötä Seinäjoen keskussairaalasta Kauhavan terveysasemalle, jossa tämä menehtyi.
Sairaskohtauksen saanut hyvin kivulias ikäihminen kuljetettiin keskellä yötä Seinäjoen keskussairaalasta Kauhavan terveysasemalle, jossa tämä menehtyi.
Kuva: Mikko Kiero

Illalla puoli yhdeksän aikaan tuli huolestuttava puhelinsoitto kauhavalaisesta hoitokodista. Hoidettavana ollut 71-vuotias mies oli alkanut oksentaa verensekaista oksennusta, ja häntä oli lähdetty kuljettamaan Seinäjoen keskussairaalan yhteispäivystykseen.

Miehen sisar sopi puhelimessa hoitokodin henkilökunnan kanssa, että on seuraavana päivänä uudelleen yhteydessä. Tässä vaiheessa sisar oli helpottunut, että veli oli menossa hoidettavaksi.

Tapaus sai kuitenkin kauhistuttavan käänteen.

– Aamulla puoli seitsemältä soitetaan, että veljeni on kuollut, nainen kertoo.

Nimettömänä pysyttelevä vaasalaisnainen kuvailee näin tapahtumaketjua, joka johti hänen veljensä kuolemaan viime vuoden syyskuussa.

Hän hämmästyi suru-uutisen keskellä suuresti sitä, että veli ei ollutkaan menehtynyt Seinäjoen keskussairaalassa.

– Ei, vaan sanotaan, että Kauhavan terveyskeskuksessa. Hänet oli kirjattu sinne sisään viisi yli kolme yöllä kivuissa ja tuskissa ja edelleen oksentaen.

Kauhavan terveysasemalla veljeä oli lääkitty, mikä oli saanut kivut lievenemään ja veljen rauhoittumaan. Häneen oli myös asennettu letkuja, jotka imivät pois verensekaista ainesta.

– Nämä kaikki asiat lukevat kuolintodistuksessa.

Veli menehtyi aamuyöllä puoli kuudelta, kaksi ja puoli tuntia Kauhavan terveysasemalle saapumisestaan.

– Kun putket oli sitten vedetty pois, niistä oli oikein pulpunnut sitä veristä kuraa todella paljon.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

"Tämä on ihan selkeästi potilaiden priorisointia"

Viime syksynä Seinäjoen päivystys oli maan muiden päivystysten tavoin pahasti ruuhkautunut. Syy siihen, ettei veli saanut jäädä Seinäjoelle vaan kuljetettiin Kauhavalle, on sisaren mielestä päivänselvä.

– Tämä on ihan selkeästi potilaiden priorisointia. Se on pelottavaa meitä ikäihmisiä ajatellen. Ei meistä monikaan itse kuolemaa pelkää, mutta jos joutuu niiden kipujen kanssa olemaan.

Hoitohenkilökuntaa omainen ei silti syytä. Hän näkee vuodeosastojen sulkemiset isona virheenä juuri tässä vaiheessa.

– Ruuhkat ovat kovat, koska suuret ikäluokat täyttävät nyt joka paikan. Sitten pitää hyppyyttää vanhuksia ympäri maakuntaa. Ikäihmisiä, joilla on monenlaisia sairauksia, se kuluttaa.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Omaiselta ei kysytty

Sen lisäksi, että selvästi sairasta ja hyvin kivuliasta potilasta lähdettiin kyyditsemään pois keskussairaalasta terveyskeskukseen, veljen kuolemaan liittyy myös toinen epäselvyys.

Kauhavan terveyskeskuksen lääkäri kirjoitti heti vainajan kuolinpäivänä tämän kuolintodistuksen. Kuolinsyy oli suolitukos, jonka hoitomuoto on kiireellinen leikkaus.

– Viimeinen lause kuolintodistuksessa oli, että omaiset eivät halua lisäselvityksiä. Mutta kukaan ei minulta edes kysynyt.

Sisar tiedusteli myöhemmin asiasta Kauhavan terveyskeskusta. Kuolintodistuksen kirjoittanut lääkäri ei ollut enää tavoitettavissa.

– Terveyskeskuksesta toinen lääkäri ilmoitti, että tässä on nyt heillä hoitohenkilökunnalle tiedottamisen paikka. Asia jäi siihen.

Omainen on ollut asiasta yhteydessä potilasasiamieheen, jonka mielestä tapauksesta tulisi tehdä kantelu.

– Totesin silloin, että en jaksaisi voimavarojani siihen kuluttaa. Mitä se enää auttaa? Veli on tuhkattu jo.

Potilasasiamies muistutti, että valitusaikaa kuolinpäivästä lähtien on kaksi vuotta.

– Hän antoi ymmärtää, että tämä on kyllä valittamisen paikka.

Omainen pohtii vielä kantelun tekemistä, eikä siksi halua tässä vaiheessa tulla nimellään julkisuuteen.

Hyvinvointialue ei kommentoi tapausta

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, johon Seinäjoen keskussairaalaan yhteispäivystys kuuluu, ilmoitti Ilkka-Pohjalaiselle, että ei kommentoi asiaa.

– Yksittäiseen potilastapaukseen emme valitettavasti voi ottaa kantaa. Sen estävät salassapitosäädöksetkin, hyvinvointialueen palvelualuejohtaja Heidi Rautiainen sanoo.

Samoin Kauhavan hyvinvointikeskuksen johdon sihteeri Anne Rasivirta-Kivimäki tiedotti, ettei yksittäisen potilaan asiaan anneta kommentteja.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje