Koski: Tii­li­kai­sen rat­kai­su on jär­kyt­tä­vä

Kansanedustaja Susanna Koski (kok) kritisoi tiukasti maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) esitystä, jonka pohjalta hallitus nimitti tänään Metsähallituksen toimitusjohtajaksi maa- ja metsätaloustieteiden tohtorin Pentti Hyttisen. Koski pitää Tiilikaisen ratkaisua "järkyttävänä".

Kosken mukaan Hyttisen nimitys on herättänyt runsaasti ihmetystä, sillä Metsähallituksen nykyinen pääjohtaja Esa Härmälä sivuutettiin valinnassa.

–Monet Metsähallituksen henkilöstöryhmän olivat pätevänä ja yhteistyökykyisenä pidetyn miehen nimittämisen puolella. Lisäksi Hyttinen on tunnettu Tiilikaisen vanhana tuttuna, johon ministeri on tutustunut jo opiskeluaikoinaan Joensuun yliopistossa. Erityisesti keskustan eduskuntaryhmässä on ihmetelty, miksi ministeri sivuutti nimitysasiassa eduskuntaryhmän mielipiteen ja valitsi tehtävään oman tuttunsa, Koski sanoo.

Koski olisi odottanut näkevänsä ministeriltä "samanlaista päättäväisyyttä" esimerkiksi Maaseutuviraston ongelmien ratkomiseksi.

–Tässä nimitysasiassa näyttää olevan kyse henkilökohtaisista syistä ja hyväveli-verkostoista, sillä keskustan eduskuntaryhmänkään mielipiteellä ei näytä olevan merkitystä. Sikäli voi olla parempi, että Tiilikainen jättäisi ne muutkin hoitamista vaativat työt seuraavalle maa- ja metsätalousministerille, kritisoi Koski.

Kosken mukaan Kokoomus kunnioitti hallituksen pelisääntöjä, jolloin nimitykset tehdään asiasta vastaavan ministerin esityksestä. Hän haluaa tämän tapauksen myötä myös ravistella koko maatalous- ja ympäristöministerin salkun tarkoituksenmukaisuutta.

–En tiedä ketään, joka olisi ollut tyytyväinen siihen, että maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön hallinnonaloja johtaa yksi ja sama ministeri. Se ei mielestäni ole kummankaan ministeriön edun mukaista. Toivottavasti keskusteluun salkkujen lukumäärän lisäämisestä palataan vielä hallituksen sisällä.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä