Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumalan mukaan työurien pidentyessä ja osaamisvaatimusten kasvaessa elinikäisen oppimisen merkitys ja osaamisen päivitys korostuvat jatkuvasti.
Puumala sanoo, että koulutuksella on tärkeä merkitys myös alueiden elinvoiman vahvistamisessa.
– Ilmajoki-opisto on tehnyt 50 vuotta erinomaista työtä vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen parissa. Kursseille osallistuu vuosittain yli 5000 ihmistä Nämä luvut kertovat, miten tärkeä merkitys opistolla on. Se vahvistaa Ilmajoen alueen identiteettiä ja elinvoimaa sekä ihmisten osaamista.
Puumala toteaa, että koulutuksen ja elinkeinoelämän sekä muun yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta on lisättävä kaikilla tasoilla.
– Suomi nousee koulutuksen ja vahvan yrittäjyyden avulla. Näiden kahden tehdessä yhteistyötä saadaan paljon tuloksia aikaan. Kun koulutus vastaa työelämän tarpeita, on myös alueilla erinomaiset mahdollisuudet pärjätä ja kehittyä.
Puumalan mukaan Etelä-Pohjanmaalla tehdään jo varsin hyvää työtä tässä asiassa.
– Yritykset ja oppilaitokset ovat usein tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään, Ilmajoki-opiston 50-vuotisjuhlassa puhunut Puumala totesi.
Puumala iloitsee siitä, että Suomessa on huippuluokan oppilaitoksia eri koulutusasteilla, tulevaisuuteen katsovia yrityksiä sekä muita yhteiskunnallisia toimijoita.
Nämä tahot on hänen mukaansa saatava tekemään vieläkin enemmän yhteistyötä Suomen nousun eteen.
– Tulevaisuuden maailmassa, jossa siirrytään enemmän tiedoista taitoihin, tarvitaan enemmän ristiinpölytystä. Yrityksemme tarvitsevat osaavaa työvoimaa ja uusia ideoita. Koulutusjärjestelmämme vaatii puolestaan sisällöllistä päivitystä, jotta pysymme maailman kärjen mukana myös jatkossa.
Puumala mainitsee kaksi tuoretta esimerkkiä, joihin hallitus on tarttunut: innovaatiosetelin ja työpaikoilla tapahtuvan oppimisen edistämisen.
– Osana tiistaina julkaistua yrittäjyys- ja työllisyyspakettiaan hallitus lanseerasi innovaatiosetelin ajatuksen. Setelillä kannustetaan pk-yrityksiä tekemään tutkimus- ja innovaatioyhteistyötä korkeakoulujen ja oppilaitosten kanssa. Kun yritys ostaa innovaatiopanoksen, tukee valtio sitä omalla osuudellaan.
Puumala sanoo, että työpaikoilla tapahtuvaa oppimista edistetään osana käynnissä olevaa ammatillisen koulutuksen reformia.
– Tarkoituksena on, että työpaikoilla tapahtuva oppiminen olisi osa jokaista ammatillisen koulutuksen tutkintoa. Tavoitteeseen päästään, kun tulevista oppimisen poluista tehdään entistä henkilökohtaisempia. Yrityksiä kannustetaan mukaan kevyemmällä byrokratialla ja taloudellisella vastuulla.
Myös koulutuksen järjestäjät ovat Puumalan mukaan pitäneet esitettyä yksinkertaista järjestelmää hyvänä.