Satakunta ensimmäistä vuottaan Vaasassa teknillisiä tieteitä opiskelevaa huimapäätä sai vappuna hyytävän teekkarikasteen. He juoksivat ja lopulta liukuivat muovipressua pitkin mereen Hietasaaren uimarannalla. Merestä noustuaan he olivat teekkareita ja saivat siitä merkiksi suuritupsuisen teekkarilakin, jonka käyttöön kaste antoi oikeuden. Sen jälkeen he pääsivät lämmittelemään uimarannan parkkipaikalle tuotuun kärrysaunaan.

Huuto ja metakka olivat melkoisia hyisessä vedessä, mutta mitä ilmeisemmin sen arvoista.

– Se oli aivan mahtavaa ja kylmää. Tätä on odotettu pitkään, sanoivat opiskelijat Piitu Mäkinen ja Emilia Paasonen.

He olivat iloisia siitä, että teekkarikaste todellakin järjestettiin. He ovat muutenkin nauttineet ensimmäisestä opiskeluvuodesta ja osallistuneet innokkaasti yhteisiin tapahtumiin.

– Vaasa on ihana paikka, jossa liikkuminen on helppoa, sanoi Helsingistä kotoisin oleva Paasonen.

Vaasan yliopiston teknillisten tieteiden opiskelijoiden ainejärjestön Tutti ry:n puheenjohtaja Eetu Lunteri oli tyytyväinen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden puolesta, että korona-aikojen jälkeen heille pystyttiin järjestämään perinteikäs teekkarikaste.

– Aloitin itse opiskelut vuonna 2019 ja viimeksi silloin järjestettiin yhteiset kastajaiset. Pari viime vuotta ne on pidetty pienemmissä porukoissa.

Aikaisempina vuosina se on järjestetty kaupungintalon edustalla Luotsi-patsaalla. Nyt se on siirretty Hietasaareen, koska opiskelijoiden määrä on kasvanut.

Porista kotoisin oleva Lunteri on viihtynyt Vaasassa hyvin.

– Tämä on mahtava opiskelijakaupunki, jossa opiskelijat näkyvät ja kuuluvat. Suuri osa opiskelijoista on muualta Suomesta, joten kaikki ovat yhtä hukassa tänne tullessaan.

Hän arvostaa sitä, että Vaasassa on hyvät mahdollisuudet työllistyä tekniselle alalle.

– Monet saavat työpaikan suoraan koulusta päin.

Teknillisten tieteiden aloituspaikkoja on lisätty ensi syksyksi Vaasan yliopistoon.

Teekkarivappu alkoi jo kello kymmenen aamulla kaupungintalolla, jonka parvekkeelta kuultiin puheita ja laulettiin muutama teekkarilaulu. Puhujat korostivat opiskelijayhteisön ja -porukan tärkeyttä.

– Opiskelukavereihin törmää monesti työelämässä myöhemmin, totesi alumni Matti Nisula.

Lisäksi todettiin, että opiskelu edellyttää pitkäjänteisyyttä, joka palkitaan opintojen päätyttyä.

Tilaisuuden olivat järjestäneet yhteistyössä Tutti ry ja Åbo Akademin Vaasan yksikön di-opiskelijoiden ainejärjestö EnTech rf.