Pääsiäiskokot syttyvät Pohjanmaalla – Oman olohuoneen lämmöstä voi katsoa esimerkiksi Koskenkorvan kyläseuran kokkoliveä

Koskenkorvan kyläseuran pääsiäiskokko on muutaman vuoden ajan kuvattu suorana verkkoon.
Koskenkorvan kyläseuran pääsiäiskokko on muutaman vuoden ajan kuvattu suorana verkkoon.
Kuva: Tomi Kosonen

Ilmajoen Koskenkorvan kylässä sytytetään perinteinen pääsiäiskokko kello 18.00.

Kahden vuoden koronatauon jälkeen tapahtumaan on otettu nyt myös yleisöä. Kokon sytyttämisestä vastaava Jari Mäki arvioi, että paikalle saapuu noin 150 henkilöä, mutta varmuuden vuoksi makkaraa ja kahvia on varattu huomattavasti suuremmalle joukolle.

Kyläseurojen perinteisten pääsiäistapahtumien joukossa Koskenkorva on poikkeuksellinen. Paikalle saapuvaa yleisöä huomattavasti suurempi joukko ihailee kokkoa Koskenkorvan kyläseuran suorassa lähetyksessä, joka on seurattavissa myös Ilkka-Pohjalaisen verkkosivujen kautta.

Mäen mukaan kahden vuoden ajan toteutetut Kokkolive-lähetykset ovat keränneet suurta suosiota: parhaimmillaan lähetyksiä on samanaikaisesti katsonut kymmenet tuhannet ihmiset.

– Katselijoita on ollut aivan ympäri maailmaa, aina Amerikasta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista asti. Katsojamäärät ovat olleet käsittämättömiä, sillä puhutaan kymmenistä tuhansista. Määrät ovat yllättäneet meidät täysin.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje