Ähtärissä joukkoaltistuminen koronavirukselle – Sedu Tuomarniemeltä noin 20 henkilöä asetettu karanteeniin

Ähtärin Tuomarniemellä Sedun toimipisteessä on tapahtunut joukkoaltistuminen koronaviruspositiiviselle henkilölle.ARKISTOKUVA: REIJO HEIKKILÄ

ÄHTÄRI

Ähtärissä Sedun Tuomarniemen toimipisteessä on viime viikolla eli viikolla kolme tapahtunut joukkoaltistuminen koronaviruspositiiviselle henkilölle.

Altistuneita on yhteensä noin 20, joista osa on Kuusiokuntien alueelta eli Alavudelta, Kuortaneelta, Soinista tai Ähtäristä.

Altistuneiden joukossa on sekä opiskelijoita että oppilaitoksen henkilökuntaa. Kaikkiin altistuneisiin on oltu jo keskiviikon aikana yhteydessä. Heidät on asetettu tartuntatautilain perusteella karanteeniin.

Ähtärin Autopirtillä on puolestaan vieraillut myöhemmin koronaviruspositiiviseksi osoittautunut henkilö.

Vierailu on tapahtunut keskiviikkona 20. tammikuuta kello 17.15–17.40.

Henkilöllä ei ole ollut kasvomaskia.

Tuona aikana Autopirtillä asioineita kehotetaan tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan tarvittaessa herkästi koronavirustestiin, linjataan Kuusiolinna Terveyden ja Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymän tiedotteessa.

Tiedotteen ovat allekirjoittaneet tartuntataudeista vastaava lääkäri ja johtavan lääkärin sijainen Marjo Ala-Salmi ja hallintoylilääkäri Ismo Anttila.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

    Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

    Tilaa uutiskirje